maanantai 12. toukokuuta 2014

Osta mun häät.com

Tuleva anoppini kertoi minulle löytäneensä amerikkalaisten keskuudessa leviävän trendin häämarkkinoilla: peruttujen häiden jälleenmyynti. Monesti häitä suunniteltaessa joutuu maksamaan etumaksuja yhteen jos toiseenkin paikkaan ja näitä rahoja harvoin saa takaisin. Peruuntuneiden häiden tilalle on keksitty ratkaisu ja nopealla googlauksella löytyi monta peruuntuneiden häiden jälleenmyyjää. Ideana on että voit syöttää sivuille haluamasi aikahaitarin, budjetin, paikkatoiveen sekä vierasmäärän. Sitten sivusto näyttää sinulle hakutoiveidesi mukaiset vaihtoehdot. Kohteet sijaitsevat pääosin USAssa ja Kanadassa, mutta löytyipä sieltä oma sivusto myös Iso-Britannialle, jossa kohteina oli lisäksi Italiaa ja muita Välimeren kohteita.

Se mikä näillä sivustoilla oli mielestäni hyvä juttu, oli se että ne tarjoavat myös eri juhlapaikoille, valokuvaajille ja muille toimittajille mahdollisuuden ilmoittaa sivustoilla mitkä päivät heillä on peruttu. Joskus kun häät tehdään lyhyelläkin aikataululla.


kuva


Mietin voisinko itse ostaa tällaista valmista pakettia, sillä vaikka tämä suunnittelu välillä onkin rasittavaa, on se silti todella kivaa. Toisaalta joku toinen on tehnyt koko paketin valmiiksi ja näissä on mahdollisuus säästääkin, sillä monesti halutaan vain jo menetetyt etumaksut takaisin. Mitä mieltä olette? Kuulostaisiko valmiiksi suunnitellut häät hyvältä vaihtoehdolta, jos tietää säästävänsä siinä reippaasti?



16 kommenttia:

  1. Whoot? :DDD en ole taikauskoinen joten jos hyvät häät löytyisi niin miks ei.. Mutta kuulostaa erikoiselta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämä on näitä tulevaisuuden juttuja :D Nyt kuulostaa vielä erikoiselta...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Näinpä, siinä olisi kaikki valmiina...

      Poista
  3. Aika jännä idea, ei ollenkaan pöllömpää. Itse en ostaisi "kenenkään toisen häitä", mutta onhan tuo hyvä mahdollisuus joillekin saada nopeasti häät ja vaihtoehtoisesti saada rahaa hieman takaisin, jos ei häät onnistukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän, Suomessa sopimusehdot on ehkä hiukan paremmat ja perua voi yllättävn lyhyelläkin aikataululla. Noilta sivuilta löytyi häitä joista jo 70% koko summasta oli maksettu...

      Poista
  4. Voisihan siitä saada periaatteessa hyvän rungon, varsinkin jos joku toinen on jo suunnitellut sun unelmahäät (hyvä juhlapaikka ja pitopalvelu) ja sitten saat ne tavallista halvemmalla, sillä varmasti hääpari haluaa loppupeleissä edes jotain takaisin. Voihan sinne sitten kuitenkin tuoda paljon omaa, kuten omat koristeet, oman sulhasen ja oman morsiuspuvun... :D Voisihan se siis toimia, tosin mun suunnittelu on niin hidasta, etten sais parin kuukauden varoitusajalla häitä aikaiseksi, vaikka joku toinen olisikin jo esikarsinut mulle hyvän juhlapaikan ja pitopalvelun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei lukenut että tuleeko se sulhanenkin mukana :D
      Riippuu varmasti myös kuinka pitkä se varoitusaika tuossa välissä on, mutta joskushan häätkin saattaa aikaistua vuodella, jolloin tämä voisi olla toimiva vaihtoehto.

      Poista
  5. Tiettyinä hetkinä tälläinen kyllä houkuttaisi. Saispa vaan ilmestyä paikalle! Mutta sitten toisaalta en vaihtais tähän astista järkkäilyä ja ressinpoikasta poiskaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään! Vaikka ressaakin niin on se sitten enemmän sen arvoista.

      Poista
  6. Kaikkea sitä voi myydä. :) mutta mikä jottei, jos jotain sopivaa löytyisi niin kyllä mulle kelpaisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se, pitäisi vain mennä täysin sitten yksi yhteen. Toisaalta tuntuu että joka toisella on meriteema, joten tuolta löytyisi helpostikin jotain.

      Poista
  7. Kuulostaa aika hurjalta. :D Itselleni hääsuunnittelu oli niin iso innostuksen kohde viimeisen vuoden ajan, etten olisi voinut kuvitellakaan ostavani häitä valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelussa on saanut täysin toteuttaa itseään! Se on ihanaa!

      Poista
  8. Huh :D Sattuukohan noita peruttuja häitä sitten paljonkin, kun näköjään on markkinoita... :D Itse haaveilen siitä, että ois rahaa kuin roskaa, niin voisi kuvailla visiot jollekin assarille, kuka sitten hoitais asiat käytännössä. Jatkuva netin koluaminen ja hinta/laatu-vertailu on hieman rasittavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ehkä jenkeissä enemmän, missä noita ennakkomaksuja ei saa enää takaisin. Olisi kyllä niin ihana kun joku toinen hoitaisi ja sopisi kaiken...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...