lauantai 23. elokuuta 2014

Polttarit sulhasen malliin

Sulhasen polttarit alkoivat viime viikon launtaina aikaisin aamusta ja kotiimme pärähti viitisentoista polttarijäsentä hyvin pirteinä. Ensimmäiseksi sulhanen laitettiin tekemään aamiainen koko porukalle meillä kotona, mikä hiukan jännitti, sillä tykkään siisteydestä ja 15 jätkää plus tomaatti-papu-pekoni-yhdistelmä ei kuulostanut lupaavalta.

Aamiaisen jälkeen entinen koripallon harrastaja vietiin pelaamaan korismatsi viereisellä Lauttasaaren kentällä, Kasinonrantaan. Olin pakannut lenkkareista lähtien kaikki kassiin, mutta kassi oli heitetty auton takakonttiin urkkavaatteineen. Noh, ei sitä korista vaatteilla pelata. Sulhanen on hurjapää, joten jotain extremeä piti myös tehdä. Pojat menivät ajamaan rallia lentokentän viereiselle radalle. Sulhanen oli kolmas!

Kuten arvasinkin viime viikon postauksessani, oli polttariporukka menossa todellakin Lahteen! Minulla heräsi epäilyt kun yksi bestmaneista kysyi hyviä ravintoloita Lahdesta, sillä hän oli menossa kuulemma moikkaamaan kaveriaan. Mietin samalla hetkellä että en tiennytkään että hänellä oli Lahdessa kavereita. Tästä jäi mieleeni ajatus sulhasen polttareista siellä ja oikeassa olin! Mietin näköjään ihan liikaa näitä juttuja.

Lahdessa ilta jatkui perinteisen saunomisen ja bileiden merkeissä niin että seuraavana päivänä porukka pääsi lähtemään vasta reippaasti kahden jälkeen kohti Helsinkiä. Olin hiukan kärttyinen tultuani kotiin aamiaisoperaation jälkeen, sillä jouduin samantien aloittamaan siivouksen ja raivokkaan pyykinpesun.

Eilen kukkalähetti toi minulle lähetyksen ja luulin aluksi sen olevan sukulaisiltani, jotka eivät pääse pohjoisesta. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun paketista paljastui seuraava kortti. Kaiken tämän häähäsläyksen ja stressin keskellä olin todella liikuttunut, iloinen ja otettu. On meillä ihanat Sikailija pojat!




6 kommenttia:

  1. Haha, ihan huippu tuo kukkalähetys! :D Fiksuja poikia!

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava! Propsit pojille!

    VastaaPoista
  3. Kyllä minä nuo häihin laskisin, kun noin nätisti osaavat anteeksi pyytää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulhasenhan se tässä olisi se hyvittely pitänyt alunperin tehdä, mutta tämä vei kyllä sanat suustani :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...