maanantai 4. elokuuta 2014

Ystäväni polttareissa

Viime viikonloppuna oli tämän kesän viimeiset polttarit ja ne olivatkin loistava päätös tämän vuoden polttariputkelle! Morsian oli hyvin, hyvin hämmästynyt ja yllätetty lauantaina kun 18 henkeä tuli morsiamen kotiin aamiaistarvikkeiden kanssa. Alkuun oli sovitettu että teemana olisi suomalaisille hyvinkin tuttu vaimo: Justiina. Ehkä tosin hiukan päivitettynä, sillä pukeuduimme puoliessuihin. Morsian sai kukkamekon, essun sekä tietenkin kaulimen, joka hänen piti tuunata mieleisekseen.

Aamun brunssin jälkeen hyppäsimme ratikkaan paplaripäinen emäntä mukanamme ja otimme suunnaksemme Sörnäisen. En tiedä oletteko vielä kuulleet Room Escapesta? Room Escapen ideana on se, että pelaajilla on tunti aikaa löytää huoneesta ulos erilaisten vihjeiden avulla. En halua paljastaa siitä enempää, mutta voin sanoa että se oli todella mahtava kokemus! Kaiken tämän lisäksi ryhmämme selvitti tiensä ulos noin 35 minuutissa ja pääsimme sillä top 5:een. Ihan mahtavaa, kyllä siellä aivoissa jotain toimii vielä. Lisää voitte lukea heidän nettisivuiltaan sekä nyt.fistä. Heille on kuulemma tulossa lisää huoneita, joka on todella hyvä uutinen, sillä haluaisin tällaiseen ehdottomasti toistekin!


emäntä 2.0


Tämän jälkeen teimme pienen välipysähdyksen viereisellä terassilla, josta alkoi morsiamen toinen tehtävä kerätä avioliittovinkkejä ohikulkevilta. Saman tehtävän sain minäkin omissa polttareissani ja pidin siitä niin paljon että täytin tunnollisesti vihkoni kaikki sivut, melkein sivujen toisen puolenkin. Lounaan jälkeen karaokebussi haki polttariväen saunomaan, jossa vaiheessa jouduin itse jättäytymään seurasta. Ärsyttää lähteä noin, mutta sain omista polttareistani flunssan parin muun kaverini kanssa ja nyt tämä flunssa kehittyi poskiontelotulehdukseksi ja antibioottikuuriksi. Nauroin että tottakai elämäni kymmenes antiobioottikuuri on juuri ennen häitä. Tänä vuonna tapahtuu paljon.

Häihin on aikaa enää hitusen reilu kuukausi ja huomenna suuntaan kukkien suunnitteluun kukkakauppa Steniukseen. Huomenna Karrikin palaa runsaiden tuliaisten kera kotiin Skotlannista sopivasti takaisin uusiin helteisiin. Ihanaa alkavaa viikkoa!!

3 kommenttia:

  1. Moikka! Mistä löydän sen fst:n jutun, nimim. Areenassa seikkailu ei ole puolessa tunnissa tuottanut tulosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Se on sunnuntain klo 19.30 uutisissa, tässä suora linkki: http://areena.yle.fi/tv/2215465 ja juttu alkaa kohdassa 6:20 ja kestää pari minuuttia.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...