perjantai 31. lokakuuta 2014

Pihistä ja panosta


Olen miettinyt tätä postausta pitkään, en vain siksi että tätä toivottiin, mutta myös sen takia että halusin tästä mahdollisimman realistisen ja omia mielipiteitäni vastaavan. En muuttaisi häissämme mitään, mutta tämä lista oli hauska tehdä, sillä pihistää osiosta löytyy meidän tekemiä juttuja paljonkin.

Pihistää voi rahan lisäksi myös omasta ajasta, moniin asioihin saa kulumaan aikaa ihan tajuttomasti, vaikka vähemmällä saisi saman tulokset. Tosin aikaa käyttämällä, myös säästää aikaa ja vaivaa, siksi "aika" löytyy molemmista listoista. Ennen häiden suunnittelua listasimme ylös mitkä ovat ne meidän pääkohdat, nämä olivat juhlapaikka, ruoka sekä tunnelma.


Pihistä

Pihistä osiossa on pieniä puroja, josita saa nopeasti joen. Näin hienosti sanottuna. Pari sataa sinne, toiset tänne, yhtäkkiä toista tonnia on jo mennyt.

  • Aika. Älä käytä niin paljon aikaa musiikkilistojen miettimiseen, ei niitä meillä ruokailun aikana kukaan kuullut puheensorinan alta. Kun on hyvä fiilis niin tanssiikin mitä vain. Säästä aikaa hääviikolle, älä jätä sinne suuria juttuja.

  • Karkkibuffetit ja ohjelma. Karkkibuffet on kiva lisä ja saavuttanut suuren suosion bloggaajamorsiamien keskuudessa. Kuitenkin karkkeihin, purkkeihin, kauhoihin, koristeluun sekä karkkipusseihin uppoaa helposti monta sataa euroa. Liiallinen ohjelman haaliminen on mielestäni turhaa, päivä on lyhyt. Sen käyttää mieluummin seurusteluun ja rennosta tunnelmasta nauttimiseen kuin silmät sidottuina arvailuun siitä kenen jalka nyt näistä viidestä on se oman sulhasen.

  • Pienet teemajutut. Teemakalsarit, alkkarit yms. Nämä kuuluvat niihin pieniin yksityiskohtiin, jotka vain te ja ehkä avustajanne huomaatte. Mitä sitten näille teematuotteille tehdä häiden jälkeen? Arkikäyttöön?

  • Vieraslahjat - kiva tapa muistaa vieraita, mutta ei millään tavalla oleellista päivän kannalta. Mikäli vieraslahjoja ei ole, voin taata ettei niitä kukaan kaipaakaan.

  • Häiden varjolla ostaminen. Mieti tarvitsetko tätä oikeasti? Moni asiahan olisi kiva olla, mutta jonkinlainen punainen lanka on hyvä pitää niin koristeluissa kuin mahdollisen teeman suhteen. Mitä vähemmän meillä oli häiden jälkeen mitään tavaraa sen parempi.

  • Koristelu - elämää on häiden jälkeenkin ja jonkun täytyy tila myös siivota, sen koristeluista puhumattakaan. Käytimme aikaa tavaroiden hakemiseen noin 20 minuuttia, jos ei lauttamatkaa oteta huomioon ja tämä oli juurikin se maksimiaika, minkä tähän halusin käyttää. Sama aika meni niiden sinne viemiseen. Koristelussa kannattaa pitää myös juhlapaikka mielessä. Boathouseen saa rakennettua heinälatotunnelman, mutta se maksaa. Miksi siis ei käyttäisi hyväksi jo olemassa olevaa miljöötä.

  • Vieraslista - en tiedä kumpaan osioon tämä kuuluisi. Tästä voi ajatella pihistävänsä tai panostavansa. Kutsu vain ne vieraat, jotka haluat. Hyvänä nyrkkisääntönä meillä oli että emme esimerkiksi kutsu sukulaisia, joita emme ole yhdessä tavanneet, sillä en halunnut ensiesittelyä häissämme. Lisäksi pidimme pääpainon ystävissämme, kuten alunperin halusimmekin.




kuva



Panosta

Panosta osiossa on ne suuret ja kalliit osiot, mutta myös ne aikaa vievät, jotka tekemällä säästyy paljolta vaivalta itse hääpäivänä.

  • Valokuvaaja - mieti ja valikoi valokuvaaja tarkkaan. Kallein ja palkituin ei ole aina teille paras. Minulle tärkeää on se että voin tuntea luottavani kuvaajaan. Menenkin täysin tunnepohjalla ihmisten kanssa ja haluan näyttää kameran toisella puolella siltä, etten epäröi antaa meille tärkeän päivän taltiointia juuri tämän kuvaajan käsiin. Oma kuvaajamme Asta Karell on mieletön nainen ja hän oli kanssamme 15 tuntia! 15!! Vieraamme kehuivat kuvaajaa kilpaa ja olen monesti Astaa hehkuttanut, enkä todellakaan suotta. Hänestä tulee minun hovikuvaajani jos meille tulee joskus perheenlisäystä ja muutoinkin kun kuvaajaa tarvitaan. Valokuvaajan esittelen vielä kunnolla erikseen.

  • Ruoka - meille ruoka on todella tärkeää ja halusimme panostaa siihen erityisesti. Mikäli tekee ruuat itse tai pitopalvelun kautta, niin tärkeämpää on ruuan laatu kuin se että ruokia löytyy montaa sorttia. Joten panosta laatuun, vähennä valikoimaa, näin tiivistettynä.

  • Oma hyvinvointi ja kaunistautuminen. Kävimme hampaiden valkaisussa yhdessä ja minun, oli paljon luontevampaa hymyillä koko päivä puhtaat hampaat vilkkuen. Hääviikolla kävin kolmen tunnin hoitosessiossa ja voin kertoa että jokainen minuutti tuli tarpeen. Häitä järjestäessä on hyvä muistaa että vaikka haluatte vieraiden viihtyvän, on tärkeää panostaa itseensä, sillä juhlathan ovat meidän. Hanki kampaaja ja meikkaaja, jos sinusta tuntuu yhtään siltä ettet luota omiin taitoihisi.

  • Listat - kirjoita kaikki hääpäivän asiat ylös, niin ravintolalle/juhlapaikalle, valokuvaajalle, kaasoille & bestmaneille sekä kaikille mahdollisille tahoille, joilla on rooli hääpäivänä. Näin saatte juhlia rauhassa, kun kaikki mahdollinen informaatio löytyy sitä tarvitsevalta. Käy päivän aikataulu ajatuksen kanssa läpi, aina unohtuu jotain kirjaamatta. Informoi kunnolla!

  • Juhlapaikka - monesti jo juhlapaikam tarkalla valinnalla säästää koristeluissa. Meidän valitsemassamme juhlapaikassa, ravintola HSS Boathousessa on näkymä merelle jokaisesta ikkunasta, lisäksi tila on kahden kerroksen korkuinen ja avoin. Siinä ei juuri muuta tarvittu.

  • Aika - koeaja hääkengät, pehmitä korsetti käytössä, hanki ajoissa sulhasen puvun kaikki osat. Varmista suurimmat muuttujat, kuten kuljetus, bändin ja ravintolan aikataulut. Mitä aiemmin olet saanut asiat kuntoon, sen enemmän on aikaa selvittää mahdollisia peruuntumisia. Pyydä kampaajaa & meikkaajaa tulemaan kotiisi tai hotellille hääaamuna, älä käytä aikaa edestakaiseen liikkumiseen, autossa istumiseen voi käyttää yllättävän paljon aikaa. Ota aikaa myös häiden jälkeen, sillä se väsymys mikä häiden jälkeen iski on uskomaton.

  • Pukeutuminen - niin minulle kuin Karrille siisti ulkönäkö on tärkeää. Sillä ei ole merkitystä ovatko vaatteet jotain tiettyä merkkiä vaan sillä että ne ovat kantajansa näköiset ja laadukkaat. En myy pukuani, vaan minulla on jatkoidea häämekolleni. En todellakaan säästä sitä mahdolliselle tyttärelleni, joka mahdollisesti menee naimisiin joskus 30 vuoden päästä. Karrilla taas ei ole ikinä liikaa pukuja, sillä ne ovat hänen työvaatteensa. Tämä jos mikä kuuluu kerran elämässä - kategoriaan ja haluan olla onnellinen puvussani. Kun sanon että panosta pukeutumiseen, niin se ei aina tarkoita rahallista panostusta. Käytä aikaa, ole rehellinen itsellesi mitä haluat. Pukua ei tarvitse löytyä ensimmäisen sovitusviikon aikana, eikä se välttämättä löydy myöskään uutena.

  • Bändi - DJ on varmasti hyvä vaihtoehto, mutta kyllä livemusiikki on aina livemusiikkia. DJ:n tahtiin on hetkuttu jo ala-asteen nuorisotalon diskoista lähtien, joten nyt voi jo panostaa oikeaan bändiin, Eikä mielestäni häätanssi ole oikein sama asia kun se tulee nauhalta. Tämä siis minun mielipiteeni, mutta voin sanoa että kun hyvä bändi soittaa ei tanssilattia ole ikinä tyhjä.


Näin. Nämä asiat pääsivät meidän listallemme. Mitkä teillä on pihistyksen ja panostuksen kohteena?

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ja mukava kuulla näitä juttuja! Oliko nämä pihistä- ja panosta-kategorioihin kuuluvat jutut selvillä jo alusta asti, vai onko osassa mukana jälkiviisautta? Ts. näin jälkeenpäin ajatellen, käytittekö liikaa aikaa johonkin (no niihin soittolistoihin ilmeisesti) ja liian vähän johonkin toiseen?

    Omat hääni on vielä edessä, mutta olen suunnilleen samoilla linjoilla kanssasi. Tosin koristeluun haluan panostaa, mutta se ei siis välttämättä tarkoita sitä, että haluaisin siihen käyttää aikaa tai rahaa, lähinnä vain sitä että pidän sitä tärkeänä juttuna johon haluan kiinnittää huomiota. Karkkibuffetit ja vieraslahjat on minustakin turhia, kumpiakaan en ole vieraana osannut kaivata.

    Panostus-osiossa olen suunnilleen samoilla linjoilla myös. Ruoka, paikka ja pukeutuminen on tietysti tärkeimmät. Valokuvaajaan meidän ei ole tarkoitus panostaa, mikä on ehkä vähän kummallista, sillä valokuvataide noin yleensä on lähellä sydäntä ja näissä blogeissa näkyy niin ihania kuvia. Jostain syystä nuo ammattikuvaajien kuvat tuntuvat jollain tapaa "liian hyviltä", että tuntuisi hassulta nähdä itsensä niissä kuvissa. Meille riittää siis ihan hyvin harrastelijatuttavan ottamat kuvat.
    Oma hyvinvointi on tietysti myös tärkeää, ja ehdottomasti aion käydä kampauksessa ja meikissä sitten hääpäivänä, mutta muita suurempia (ainakaan rahallisia) panostuksia ei tarvita. Mutta hyvin samoilla linjoilla kaiken kaikkiaan mennään siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Panosta-osion jutut olivat selvillä jo alusta alkaen. Halusimme panostaa nimenomaan viihtyvyyteen (juhlapaikka, ruoka, bändi), mutta myös siihen omaan hyvään oloon ja ulkonäköönkin. Tietoisesti pyrimme hoitamaan asiat hyvissä ajoin, jottei viimeisille kuukausille (!!) jäisi enää mitään hankittavaa, mietittävää, sovittavaa tai mitään uusia juttuja. Kaikkien toimittajien kanssa se ei tosin ole mahdollista, joten siitäkin syystä on hyvä mitä vähemmän jää häitä edeltävään aikaan sen parempi.

      Vieraslahjat, musiikkilistat, pienet teemajutut olivat ne mitä meidän häissämme oli. Musiikkilistoihin käytimme ehkä vähän turhan kauan aikaa, ottaen huomioon että ei sitä siellä ruokailun aikana kuulunut eikä bilelistaa edes ehditty soittaa, sillä bändi soitti loppuun asti. Vieraslahjat hankin todella ajoissa, teemajuttuja keräilin (sukat, kalsarit yms.) tilaisuuden sattuessa, mutten varsinaisesti mennyt ikinä niitä etsimään. Nämä jos mitkä ovat niitä pihistä kohtia, mitkä kannattaa ottaa huomioon budjettia ja aikataulua laatiessa. Näihin saa kulutettua sitä aikaa ihan tajuttomasti, mikä on täysin turhaa mikäli sitä on jo ennestäänkin vähän.

      Omaan hyvinvointiin voi panostaa muutenkin kuin hoidoilla. Juo paljon vettä, liiku, pidä huoli vitamiinien saannistasi, rasvaa iho huolella ja puhdista se hyvin. Hääviikolla voit hyvin tehdä itsellesi pienen kotispan. Tee jalkakylpy, kotimanikyyri, ihon kuorinta, ihokarvojen poisto, kasvonaamio tai mitä tahansa mitä mieleesi tulee. Niillä on yllättävän rentouttava vaikutus.

      Ihanaa häiden suunnittelua! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...