maanantai 20. lokakuuta 2014

Häidemme musiikki osa 1

Musiikki on ollut minulle tärkeää jo pienestä pitäen. Isälläni on mahtava musiikkimaku (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ja minun tuutulauluna toimi paremmin Jimi Hendrix kuin TI-Ti-nalle. Edelleen Watchtower rauhoittaa melkein uneen asti. Musiikilla saa muutettua tunnelman ja musiikki toimii myös mahtavana muistona. Vai eikö teille joku nykyään Novalla soiva biisi tuo yläasteen/lukion aikoja mieleen?

Tein musiikkilistat ihan kaikkeen. Aamun valmistautumiseen, vieraita varten laivaan, ruokailun ajaksi, bändin ekalle tauolle oman ja lopettamisen jälkeen oman, mikäli aikaa jäisi. Ei jäänyt. Jaoin listan bestmaneille ja tämän lisäksi annoimme oman tablettimme laivaan ja juhlapaikalle käyttöön. Tablettiin listat oli ladattu offlinena, sillä Boathousessa ei ole langatonta nettiä.

Aamun listaan valitsin hyvän mielen kappaleita ja pakollisen Bruno Marsin Marry Youn. Olen kuunnellut listaa joskus kävellessäni ulkona häiden jälkeen ja pakostakin se tuo hymyn huulilleni. Kuuntelimme listaa kaasojeni kanssa perjantaina illalla, kun he tulivat meille yöksi ennen häitä. Lisäilimme listaan meille tärkeitä biisejä ja muistelimme vanhoja sekä suunnittelimme tulevaa. Ihana ilta.

Vieraat menivät laivakyydillä pitkin Helsingin saaristoa juhlapaikalle ja tottakai tätä varten tuli olla oma lista. Sain päähäni idean, että jokaisessa kappaleessa pitää mainita jotenkin laivat, saaristo, purjehdus, veneet tai muu vastaava aiheeseen liittyvä. Tätä listaa tehdessä meillä oli todella hauskaa ja ennakkotestiin se pääsi jo pienellä purjehdusmatkalla Lauttasaaresta Flow-festivaaleille. Hyvin toimi. Risteilylistaan pääset tästä.


todella pätevä asu purjehdukseen...

Ruokailun ajaksi valitsimme ajatonta taustamusiikkia. Lähinnä Sinatraa, Jamie Cullumia, Robbie Williamsin Swing-levyjä, sekä muuta tähän teemaan sopivaa. Tämä musiikki ei juuri juhlapaikalla kuulunut, sillä juhlatilan valtasi puheensorina, kilistely ja nauru. Tämä lista toimii meillä edelleen kaveri-illallisilla.

Hääbändin, jonka esittelen myöhemmin paremmin, tauoille tein oman listan, sillä tauko oli vain 15 minuuttia. Tähän listaan valikoin pari tunnelman nostattajaa ja ehkä hiukan jo klassikoksi muodostuneen JVG:n Häissä biisin. Pidempi bilelista oli tehty mikäli aikaa jäisi juhlinnalle vielä
bändin jälkeenkin.

Kaikkien näiden listojen kuuntelemiseen/tarkasteluun tarvitset Spotifyn.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...