torstai 9. lokakuuta 2014

Yhteistyössä juhlahumua.fi kanssa

Tunnin laivaristeilyä varten hankimme vieraillemme kuohuviiniä sekä alkoholittomana vaihtoehtona Pommacia. Juoman nauttimiseksi hankin paperiset raitapillit jokaiselle. Anoppini esitti huolensa pillien sopimisesta vanhemmalle väelle, joten aloin etsimään sopivia laseja vieraillemme. Tämä oli todella hyvä huomio, sillä itse olen aina tottunut näkemään pillejä miniskumppien kanssa ja lasit tekivät hyvin kauppansakin. En halunnut perinteisiä muovimukeja tai sitten niitä viinilaseja, mistä jalat lähtee irti, sillä niitä saa olla koko ajan kiinnittämässä takaisin paikoilleen. Lasien tuli olla kauniit, tukevat, mutta kuitenkin sellaiset että juoma ei menetä arvokkuuttaan.

Kun juhlahumua.fi otti minuun yhteyttä mahdollisen yhteystyön merkeissä olin helpottunut, sillä löysin heidän sivuiltaan täydellisesti kuvaukseeni sopivat lasit. Sivuilla niitä mainostetaan pikareina, mutta ne soveltuvat mielestäni loistavasti juomalaseiksi. Ainahan tuotteita voi käyttää moneen tarkoitukseen. Näitä pikareita hankin varmasti jatkossakin, mikäli järkätään isommat juhlat.






Juomalaseja en tilannut kaikille, vaan alle puolella vieraista ja tämä riitti hyvin. Vierailla oli valinnan varaa pillien ja lasien välillä siten runsaasti!

Juhlahumua.fi laajentaa valikoimaansa tulevaisuudessa myös hääpuolelle, mutta sieltä löytyy jo nyt paljon häihin sopivaa tavaraa, kuten astioita, polttarirekvisiittaa, photobooth-tarvikkeita, viirejä, pillejä ja pom pomeita. Valikoima laajenee koko ajan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...