perjantai 24. lokakuuta 2014

Häiden aikataulu

Häiden aikataulu ei lähes ikinä tule pitämään paikkaansa. Näin aina sanotaan ja jokainen morsian ajattelee, että joo joo, mutta kyllä meillä tulee. EI, häiden aikataulu ei lähes ikinä tule pitämään paikkaansa.

Teimme alustavan aikataulun illalle, joissa kaikki ajat olivat noin aikoja ja kerroimme ne vain bestmaneille ja kaasoille sekä ravintolalle. Ohjelmaan laitoimme vain alkamisajan, sekä loppumisajan. Alle olen laittanut yliviivattuna ajan minkä olimme itse ajatelleet ja sitten perään toteutuneen ajan.




Aikataulumme siis eli ja muuttui valtavasti, vaikkei meillä ollut mitään varsinaista hääohjelmaa. Kimpun "heitto" tehtiin täysin ex tempore sille sopivaan kohtaan, ja kuitenkin aikataulu venyi. Vieraat olisivat viihtyneet paikalla vaikka kuinka pitkään ja ruokailu kesti täten suunniteltua pitempään, sillä pöydissä kävi kova puheensorina ja juttua riitti. Hyvä näin, sillä halusimme rennot juhlat, täynnä perhettä ja ystäviä.



4 kommenttia:

  1. Hyvä aikataulu ja hauska nähdä, miten kaikki lähtee heti alusta alkaen venymään hieman pidemmäksi kuin oli tarkoitus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee, ei sitä edes osannut siinä ajatella, mutta myöhässä mentiin ja reippaasti :D

      Poista
  2. Hauska nähdä tämä ja pitääkin tehdä vastaava postaus sillä me olimme taas välillä jopa reilusti edellä suunniteltua aikataulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Pitääkin mennä sitten lukemaan miten teille kävi!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...