torstai 23. lokakuuta 2014

Häiden aamun aikataulu

Kaksi kaasoistani tulivat meille yöksi jo häitä edelltävänä iltana. Sulhanen meni bestmanin luokse yöksi. Teimme alustavat aamun aikataulut idealla väännetään rautalangasta, sillä mitä selkeämmät ohjeet sen helpompi kaikilla. Kirjoitin näihin aikatauluihin bestmaneja ja kaasoja varten ihan kaiken. Paras kohta bestmanien listassa oli "Kello 11.00 lounas (pliis tehkää tämä ennen pukeutumista)", olisivat kuulemma osanneet ihan itsekin, mutta en jättänyt mitään sattuman varaan.

Alla todella siistitty versio hääaamun aikataulusta. Tämä piti suurilta osin paikkansa, vaikka hiukan kiire meinasikin tulla, sillä kauneustiimimme tuli lähemmäs kello kymmentä. Aamun pelastus oli kuitenkin se, että meidän ei tarvinnut liikkua ennen kuvausta, joten siirtymisiin ei mennyt lainkaan aikaa. Mikäli siis suunnittelette meikkaajaa & kampaajaa hääpäivällenne niin kysykää onko heillä mahdollisuus tulla sinne missä te olette. Säästää valtavasti hermoja ja aikaa, jolloin pientä rauhoittumistakin voi harjoitella. Pientä häslinkiä lähdön edessä oli ja kissa meinasi jäädä ruokkimatta, mutta sai meidän kotipossukin sitten ruokansa.


Ensiksi tuntui että aamulla oli valtavasti aikaa, mutta sitten olikin jo lähdön aika kuvauksiin!



2 kommenttia:

  1. Thih, multa lähti samat ohjeet, syökää ENNEN pukeutumista. Seurasivatko herrat tätä? No ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Ei ollut siis yhtään turhaa sen kirjoittaminen :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...