lauantai 5. heinäkuuta 2014

Tallinnasta säästöä?

Meillä oli tarkoituksenamme hakea kuohuviinit vieraille laivamatkaa varten, ostettavana oli 120 piccolopulloa Tallinnasta. Tämän kuljettamiseen tarvitaan mielellään auto, sillä kyseessä on kuitenkin 24 litraa kuohuviiniä ja painoa lisäämään tuovat vielä lasipullot. Yhteensä nämä kustantaisi 294€ Liviko Alcostoresta, jossa muuten on mielestäni loistava viinivalikoima. Ei jättisuuri, mutta he tuovat itse maahan viiniä pieniltä tiloilta ja sieltä voi tehdä löytöjä! Tuo hinta ei kuulosta lainkaan pahalta, sillä yhdelle pullolle hintaa jää 2,45€.

No todellisuudessa asia ei ihan näin mustavalkoista ole. Kahden hengen päiväreissu Tallinnaan autolla oli edullisimmillaan noin 130€, siihen vielä päälle lounas (40€) jossain Tallinnan ihanista ravintoloista, niin kokonaishinta on 464€. Tällöin yhdelle kuoharille tulee hintaa 3,80€, kun se Alkossa on 3,70€. Tässä ei siis oikeasti ole mitään säästöä, tai mitään järkeä. Suurissa määrissä aivan eri juttu tietenkin, mutta tällaista yhtä kaatoa varten sinne on turha lähteä.


kuva


Onnekseni isäni on Virossa kesätalollaan lomailemassa ja tuo mukanaan tilaamamme juomat. Hän on myös tehnyt meidän vieraskirjan valmiiksi ja tuo senkin mukanaan! Laitoin hänelle vieraskirjaa varten alustavat ohjeet ja annoin siihen päälle tietenkin taiteellisen vapauden, sen kun hän osaa.

Kyllä tämä taas etenee!

6 kommenttia:

  1. Joo se kannattaa tosiaan laskea tarkkaan että mitä kannattaa lähteä hakemaan ja mitä ei.. Onneksi teillä asia järjestyi kuitenkin noin hienosti, säästöä se on pienikin säästö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi näin! Lisäksi nyt on iskenyt sellainen "ei jaksa" fiilis, vaan mieluummin nauttii kesästä.

      Poista
  2. Me mietittiin kanssa Tallinnassa käyntiä mini skumppien ja sikareiden takia, mutta ei oo järkeä varsinkaan, kun määrät on meillä tosi pienet. Mitäs siihen eiliseen kuului!?!! Vaadin yksityiskohtia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulossa yksityiskohtia! Tulikin monta yllätystä samassa!

      Poista
  3. Me teimme tarkkaa vertailua ja laskimme hinnat (Suomi ja Viro), jotta tiesimme, kannattaako meikäläisen veljiä lähettää Tallinnaan viinanhakureissulle. Meillä kaikki (!) viinit tulee täältä Saksasta, sillä jopa laatuviinit olivat halvimpia kuin ne, mitä esim. Superalkosta olisi saanut. Alkoholi ja ruoka on ehdottomasti se juttu, mistä oltais säästetty aivan mielettömästi, jos olisimme juhlineet häitä Saksassa. Harmi, ettei voida tulla rekalla. :D Alkoholin hinta Suomessa on oikeesti ihan sairaalloisen korkea. Se, että Tallinnan reissu (n. 140 e laivamatkoihin, 70 e bensaan + ruoat päälle) on halvempi kuin ostaa juomat Alkosta - huoh. Terkuin nim. käytiin juuri ostamassa ainekset boolikokeiluja varten, pullo cointreauta ja pullo mansikkaliiköriä yhteensä reilut 7 euroa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on kyllä kaikki älyttömän hintaista, se että pelkkään ruokaan ja juomaan uppoaa jo lähemmäs kymppitonni ravintolassa on ihan järjetöntä...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...