torstai 10. heinäkuuta 2014

Polttarini

Ajattelin ensin että en jaa polttaripostaustani useaan osaan, mutta on pakko kuvien määrän vuoksi.

Toisena Karrin yllätyspäivänä menimme ravintola Sunniin, jossa meidän piti syödä lounas, brunssiaikana. Olen sen verran puusilmä että huomasin polttariporukkani vasta juurikin tuossa ovella. Siihen asti kävelin ihan onnellisesti laput silmillä. Ei se minun kaasonikaan sinne Ruisrockiin lähtenyt, ihmettelin kovasti kyllä että mitä hän siellä tekee... Sain eteeni pienen vihkon syötyämme ensimmäiset kierrokset brunssin antimista, vihkon etusivu piti värittää mieleiseksi, sain kasan tusseja sekä tarroja. Nohevana piirsin purjeveneen, jonka purjeessa oli meidän hääpäivä. Imelää.








Sitten sain ensimmäisen tehtäväni. Keräile tarvikkeita valmistaaksesi Karrille niistä lahjan. Fonttihan oli tietenkin sama kuin kutsuissamme. Tämä tehtävä oli koko illan jatkuva. Toinen tehtävä tähän perään oli  ulos päästyämme: Juokse Tuomiokirkon portaat ylös ja huuda "I'm getting married, Bitches!". Onneksi paikalla ei ollut tuttuja, eikä ollut kirkossa häitäkään. Tämä jäikin onnekseni ainoaksi "pahaksi" rastiksi.






Tämän jälkeen nousimme reggaerekan kyytiin ja lähdimme ajelemaan seuraavaa etappia kohti, kunhan ensin annoimme autolla vähän viilennystä. Ajelimme ympäri Helsinkiä Merihaan ohi aina Eläintarhalle asti, pienen tankkauksen jälkeen jatkoimme taas.





Päädyimme Golden classic car show & cafeen tiloihin Jätkäsaareen, johon minulle oli järjestetty pin up-kuvaukset! Meikkaajanani oli aivan ihana Hanne Leinonen, josta tulee muuten elokuun lopussa Nybo, eli häät pian sielläkin! Minulle loihdittiin klassinen pinup-meikki, vahvoja värejä, punaiset huulet ja hiukset sykerölle. Voin sanoa että tyyli ei ole yhtään minulle ominainen, mutta minulla oli ihan hulvattoman hauskaa!










Paikka oli todella hieno ja meillä oli mahtava tuuri että samaan aikaan siellä soitti bändi, voin sanoa että oli todellakin erilainen tunnelma kuvata live bändin soittaessa taustalla!






Mä en kestä näitä mun ilmeitä näissä kuvissa. Selkeästi näkee että jännittää, olen riemuissani, täydellinen idiootti-ilme. Riemuidiootti, se on kyllä hyvä sana. Meikkauksen jälkeen alkoi vaatteiden vaihto ja stailaus. Kaasot olivat valinneet minulle etukäteen vaatteita johon tulisi pukeutua ja joissa kuvat otettaisiin. Ensimmäinen asuni oli häidemme teemaan sopiva laivastoasu, oikeasti se oli kuulemma lentäjän asu, mutta tuollaisella vesirajalla sopii kyllä paremmin merelle. Valokuvaajana toimi Marika Kiviharju Pinup Studiosta, hän on muun muassa kuvannut vasta julkisuudessa olleen We want you naked projektin, jossa hän kuvasi julkkiksia alasti. Lisää voit lukea täältä ja täältä. Hänellä oli ihan mieletön määrä vaatteita ja kenkiä studiossaan, olisin mielelläni vaan jäänyt sinne leikkimään pukuleikkejä!










 Kuvauksista lisää huomenna!



9 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella hauskalta! Tuollaisen kuvaussession tuollaisilla ammattilaisilla ja rekvisiitalla kun saisi omiin polttareihinta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä tosi hauskaa! Mahtavaa että kaasot olivat löytäneet tuollaisen!

      Poista
  2. Oi tuo kuvaus kuulostaa ihan huipulta!

    VastaaPoista
  3. Oi mitä kenkiä ja tuo vanha puhelin! Hyvinhän nuo kiharat sulle sopivat, kuvista tuli varmaan upeita!
    Todella kiva idea kaasoilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se puhelin oli ihana! Sainkin käyttää sitä yhdessä kuvauksessa.

      Poista
  4. Eiiih! Haluan heti nähdä kuvauksen tuotoksia! Näytti kyllä niin lupaavalta. :)

    VastaaPoista
  5. Sopisit niin pinup malliksi!:) upeen näköisiä kuvia!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...