torstai 13. maaliskuuta 2014

Piristystä pussista ja purkista

Reilu vuosi sitten olin tilanteessa, että aina hiuksia harjatessani niistä katkesi kahden sentin mittaisia paloja latvoista. Hiukset kasvoivat juuresta, mutteivat latvasta. Samoin kynteni olivat aivan kamalassa kunnossa, mikäli yhtään kynsien valkoista osaa näkyi, katkesi se samantien tai liuskoittui todella pahasti. Olen aina napsinut D- ja B-vitamiinia, magnesiumia sekä rautaa eri muodoissa enemmän tai vähemmän säännöllisesti, muttei vaan tehonnut. 

Sitten luin Biotiinista ja lisäsin sen listaani, tähän mukaan tuli vielä sinkki ihoani varten. Johan alkoi hiukset kasvamaan kohisten. Tämän lisäksi tosin aloin käyttämään Nioxiinin hiustuotteita ja proteiinilisää hiuksille. En tiedä sitten mikä näistä kaikista on se tehoaine, vaiko kaikki yhdessä, mutta nyt niin hiukseni kuin kynteni ovat vahvat. Jo nyt oma tukkani riittäisi haluamani kampauksen tekoon, joten säästyn lisäkkeiltä! 





Kärsin myös lievästä anemiasta, mikä aiheuttaa väsymystä eikä verenluovutuskaan ole kohdallani mahdollista. Olen syönyt elämäni aikana kymmenisen rautakuuria, sen lisäksi juonut rautapitoista yrttijuomaa, joka hetkellisesti tehosikin, mutta maku oli pitemmän päälle aivan kamala. Pari vuotta sitten aloin syömään maca-jauhetta sekoitettuna smoothieen ja virkeystasoni on muuttunut huomattavasti. En juo päivisin enää kahvia ja aamun kuppikin menee lähinnä maun vuoksi. Sen lisäksi tuli Acai-jauhe ja uusin lisäys on Spirulina, joka sisältää paljon proteiinia. Jos vain vielä joku kertoisi miten ihmeessä tuota tulee ottaa. Aivan kamalan makuista tummanvihreää mönjää jos sekoittaa veteen. Yyyh. 



Välipalasmoothie


Nämä kaikki ovat tulleet minulle jäädäkseen. Tähtäimenä on terveellinen elämä, eikä vain kauneus häissä.  


17 kommenttia:

  1. Rautajuomat on niin yök :<
    Pitäisi kyllä itse oikeasti ryhdistäytyä vitamiinien suhteen. Raskausaikana jaksoin vielä syödä, mutta näemmä mennyt päiväysvanhaksi nuokin. Unohdin loppuvaiheessa vain aina syödä niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Kauhea verenmaku suussa koko loppupäivän. Macasta olen saanut vähän apua tähän, tosin sekään ei monen mielestä herkkua ole..

      Poista
  2. Kauneus lähtee sisältä ei ole vain sanonta ;). Sitä voi auttaa juurikin tuolla tavalla. Itse olen samoilla linjoilla ja lisäksi hellin ihoa ja hiuksia öljyillä ja paketti on valmis. Niin se vaan menee, että kaikkea voi laittaa ulkoapäin, mutta se sisäinen sen loppuvaikutuksen kuitenkin sitten ratkaisee loppupeleissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin ja kun olo on hyvä, näkyy se ulospäin. Öljyt on ihania, käytän hiusten lisäksi myös kulmakarvoille :D

      Poista
  3. Samoilla linjoilla / tuotteilla mennään! Huippua ;)!

    VastaaPoista
  4. Mulla on edelleen tämä biotiini+nioxiini kokeilematta, ehkä vielä joku päivä ryhdistäydyn ja alan kokeilukuurille :)
    Minä olen myös nuorempana kärsinyt pahastakin anemiasta. Rautakuurit pitivät hemoglobiinin pari viikkoa hyvänä ja sen jälkeen uusi kuuri = ei kiva. En voi vieläkään kehua olevani "rautainen nainen", mutta nykyään hemoglobiinit on sentään normaalin alarajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun hemoglobiinin alaraja oli naisilla ennen 124 ja sitä laskettiin sitten 117. Silloin minäkin pääsin tähän "normaalin rajalle".

      Tuo biotiini alkoi toimimaan mulla todella myöhään, eli piti vetää niitä nappeja naamaan ihan toista kuukautta ennenkuin mitään tapahtui,

      Poista
  5. Spirulinaa kannattaa laittaa teelusikallinen smoothieen, mutta sellaiseen, jossa on paljon muuta makua antavaa ainesta, esim tuorepuristettua sitruunaa ja musta/punaviinimarjoja/masikoita ja mustikoita. Itse olen aamuisin laittanut vihersmoothieen välillä sekaan, mutta silloin toisaan reippaalla kädellä sitruuna ja aplarimehut sekä marjat (ja banaania ja avokadoa pehmentämään makua). Ei maistu ihan yhtä pahasti läpi. Kerran koitin ottaa veden seassa shottina spirulinaa flunssan estoon, mutta ei ihan toiminut kun tuli samantien ylös - yök kun on pahaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan kamalaa!! Sellaista limaista liejumössä veteen sekoitettuna. Sekoitin sen palautusjuomaan, aivan kamalaa. Sitruunaveteen, maistui ihan merivedeltä.

      Pitää kokeilla tuota smoothieta uudelleen, jollain kirpeammillä jutuilla... Kiitos!

      Poista
  6. Paljon on mullakin kaikenlaisia vitamiineja ja muita aamupalalla otettavana, tosin olen kyllä yrittänyt korvata pelkkiä vitamiinipillereitä vähän superfoodeilla mm. macalla, spirulinalla ja msm-jauheella :) En kyllä pysty mitään ottamaan muuta kuin smoothieen joukkoon laitettuna, ei ne mitään herkkuja tosiaan ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei, jostain kumman syystä tykkään macan mausta! Mutta toi spiruliina... plääh

      Poista
  7. Mä olen kanssa yrittänyt saada samoihin asioihin selkeyttä blogissani (http://vintage-punk-rock.blogspot.fi/p/morsianremontti.html) ja juurikin tuolla "ei pelkästään häitä varten" mentaliteetilla. Pitäisi varmaan perehtyä lähiaikoina tarkemmin superfoodeihin ja erityisesti niiden käyttöön smoothieissa. Mä voisin laittaa tuosta tekstistäni linkkiä tänne, niin muistan sitten taas aiheesta kirjoittaessani lueskella sun kokeilusta. Minkälaisia smoothieta yleensä itse teet? Teetkö ne maidosta, jäistä, jäätelöstä, mehusta..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin lueskellut tuota morsianremonttia ja hyvältä kuulostaa! Linkitä ihmeessä :)

      Teen tosi paljon marjasmoothieita. Yleensä sinne menee marjoja, luonnonjogurttia, maca, acai ja sitten mantelimaito, vaihtelevasti käytän banaania. Greipistä saa myös ihanan lisän ja silloin ei tarvitse käyttää mitään nestettä välttämättä. . En käytä tavallista maitoa ollenkaan, vaan olen korvannut sen mantelimaidolla, pakastemarjojen nesteellä tai sitten ihan vedellä. Mantelimaitoa käytän myös puurossa, kahvissa yms.

      Poista
  8. Biotiini on mulla omalla listalla, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Olen sitä käyttänyt koirilla kuureina, mutta oma käyttö on vielä kokeilematta. Sen sijaan kaikki rautapirtelöt - YÄÄÄK!! Onneksi mulla nousi hemoglobiinit aikuistuttuani, ne oli pitkään jossain sadan kieppeillä tai alle.

    VastaaPoista
  9. Mä sekoitan spiruliinan ja chlorellan kanssa smoothieen, koska se maku paljaaltaan on vaan niin järkyttävä. Paljon vahvoja hedelmiä sekaan (mansikkaa, kiiviä yms.) ja jotain vihreetä (esim. pinaattia käytän usein) niin ei maistu niin pahalta, ja se vihreä värikään ei häiritse niin paljoa, kun sitä tulee myös pinaatista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein eilen smoothien puolukoista, banaanista, rahkasta ja mantelimaidosta. Sekaan heitin kaikki nuo jauheet. Spirulinan ansiosta juoma oli ihan vihreää. Yäh.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...