tiistai 11. maaliskuuta 2014

Ota ajokortti pois pesukoneesta

Ulkona paistava aurinko ja keväinen sää ovat saaneet palikat ihan sekaisin. Olen lenkkeillyt pitkiä lenkkejä lähes päivittäin ympäri saarta ja haistellut mullan tuoksua. Iltapäivät ja illat kirjoittelenkin sitten silmät ristissä sanoja ruudulle, joiden pitäisi jotenkin liittyä minun tutkielmani aiheeseen. 

Hommasin itselleni PT:n, ihan koko hoidon, eikä vain kuntosalin tarjoamaa salivalmennusta. Ruokavalio on jo kunnossa, nyt sitten tyttö kuntoon. Istumatyö kun vaatii selältä ja niskalta paljon, on hyvä keskittää harjoitteita myös niiden vetreyttämiseen. Seuraava tapaaminen on perjantaina ja odotan innolla! Kirjasin salitapaamisen kännykän kalenteriin kun puhelimeni, älypuhelin kun on, ehdotti seuraavaa: Ota ajokortti pois pesukoneesta.  Minulla on tapana jättää itselleni kalenteriin viestejä ja tämä oli ehdottomasti yksi parhaista. Lenkin jälkeen juoksen vielä postiin tai kauppaan tarpeen vaatiessa ja kuljetan sekä pankkikortin että ajokortin juoksutakin taskussa. Olin sitten heittänyt takin suoraan pesukoneeseen ja muistin illalla että ajokortti oli yhä siellä.





Iltapäivälehtien otsikot tulevasta takatalvesta ovat saaneet minut katselemaan äkkilähtöjä Espanjan aurinkoon. Katsotaan kuinka kauan pokka kestää ennen kuin istun lentokoneessa. 


10 kommenttia:

  1. Minullakin muistutuksia riittää, mutta tuollaista ei ole vielä tullut eteen :). Lähinnä ne noudattelee linjaa: "Lakkaa kynnet", jotta muistan tehdä sen vapaapäivinä. Ei kai se vielä takatalvi ole, kun talvihan se vielä pitäisi ollakin :D. Mutta Espanja, ah mikä maa... :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvihan se on. Muualla eurooppa kukkii jo keväänä, ääh.

      Poista
  2. Kännykän kalenteria ja muistutuksia en ole koskaan oppinut käyttämään, mutta varmaan sen takia myös mun ajokortti on pyörinyt siellä pyykkikoneessa samasta syystä jokuseenkin otteeseen... Ei onneksi ole mennyt miksikään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vai? No sittenhän minäkin jätän sen huoletta sinne :D Pesukoneessa on pyörineet mitä ihmeellisimmät asiat...

      Poista
  3. Haha :D voi apua!
    Ihanalta kuulostaa toi pt homma, huh pitäis itsekin valmentautua johonkin hommaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli saada ihan ammattilainen tähän selkäkipuun. Eikä haittaakaan ole mikäli siinä sivussa muukin kroppa muokkaantuu ;)

      Poista
  4. Mulla oli eilen PT tapaaminen salilla ja voi hyvänen aika kun tämä tyttö on nyt jumissa! :D Mutta jumi on voimaa!

    VastaaPoista
  5. Ammattilaisen apu on kyllä varmasti (toivottavasti!) hintansa väärti :) Ja ihana tuo muistutus! Minä tosin en ole kännykkämuistutus ihmisiä ollenkaan. Mieheni aina sanoo, että laita kännykkään ylös ja minä ärisen takaisin, että en varmana laita, kun en halua sinne kokoajan näpyttää ja sieltä tarkistella ja ja ja.. ja sitten mää vaan aina unohdan kaiken ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoittavasti! Tärkeintä kuitenkin on että itse noudattaa tunnollisesti annettuja ohjeita. Tällä hetkellä fiilikset ovat todella hyvät!

      Minulla on pakko laittaa hälytyksiä itselleni, muuten ajokortti on pesukoneessa kun sitä tarvitsen ja kerranpa olin laittanut lompakon jääkaappiin ruokaostosten mukana. Tästäkin pistin hälytyksen :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...