torstai 20. maaliskuuta 2014

Lisää polttareista

Nyt kun itsellenikin on tullut polttarikutsuja ja omien polttareiden osallistujalista on annettu osaaviin käsiin, jatkan aikaisempaa polttaripostaustani parilla lisäjutulla.


kuva

  • Kameravastaava. Jonkun on hyvä ottaa kuvia mahdollisimman usein ja monesta tilanteesta. Nämä kuvat kannattaa kerätä yhteen ja antaa morsiamelle hyvissä ajoin. Näitä kuvia ei saa enää mistään lisää, joten enempi on parempi.
  • Aktiviteetit. Mikäli morsian on hyvin liikunnallinen ja polttareihin on suunniteltu osallistuminen crossfittiin tai vastaavaan rankempaan urheiluun, niin pitää muistaa että kaikki osallistujat eivät välttämättä ole tässä mukavuusalueellaan. Tämä voi aiheuttaa harmitusta ennakkoon, joten hyvänä ideana on vaikka kerätä heistä kannustustiimi tai omat kannustajat osallistujille. Näin jokaiselle jää hyvä mieli, eikä kenenkään tarvitse pelätä osallistumista tai pahimmillaan jättäytyä pois. Polttarit eivät ole yleinen kuntotesti ja taitojen mittaaminen. Tarkoitus on jättää kaikille hyvä mieli.
  • Teema. Vaikken ole idioottimaisen pukeutumisen kannalla on teemat minusta kivoja, mikäli ne toteutaan yhdessä ja hyvällä maulla. Monesti on joku värikoodi, mutta tämä voi tuottaa hankaluutta mikäli joku osallistujista pukeutuu normaalisti vain mustaan.
  • Aikainen lukkoon lyöminen. Mitä aiemmin saadaan asiat lyötyä lukkoon aikataulun ja kustannusten osalta, sen helpompaa osallistujien on osallistua polttareihin. Suuria yllätyskuluja ei tule, päivän ohjelma on tiedossa sekä yöpymispaikat.
  • Mitä osallistujan tulee ottaa mukaan. Yleensä ennen hotellille/mökille/saunalle pääsyä on suunniteltu ohjelma kaupungilla tai muussa aktiviteettipaikassa. Osallistujien pitää yleensä kantaa mukanaan kahden päivän tavaroita sen ajan. Kannattaa ottaa selvää onko tavaroita mahdollisuus viedä jonnekin ennakkoon? Kaikkien ei myöskään kannata ottaa mukaan hiuslakkaa, kuivaajia, shampoota ja hoitoainetta jne. Sopikaa näiden tuojille henkilöt tai ottakaa yhteisestä polttaribudjetista. Pieniä juttuja, mutta helpottaa raahaamista.
  • Rentous. Polttareista ei saa tulla järjestäjille paniikki tai stressi. Delegoi tehtäviä ja kysy apua, nakita rohkeasti muille. Kun polttarit on yhdessä tehty, on osallistujilla parempi tieto päivästä ja pystyy olemaan täysillä mukana. Mutta muistakaa pitää mielessä morsian, kaikkien ideat eivät välttämättä sovi juhlakalun kanssa yhteen. 


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä on juurikin sellaisia juttuja mitkä on helppo hoitaa ja säästyy turhilta kyselyiltä...

      Poista
  2. Komppaan Reetaa! hyviä pointteja kaikki! Toivottavasti kaasot eksyy lukemaan näitä polttarivinkkipostauksia ;)

    VastaaPoista
  3. Mäkin toivon, et kaasot on ajatuksenlukijoita ja lukee sun postauksen :D

    VastaaPoista
  4. Hyviä vinkkejä! Etenkin tuo ensimmäinen on supertärkeä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Olen itse sellainen että varaudun vähän kaikkeen vaikken ole järjestäjänäkään...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...