maanantai 24. maaliskuuta 2014

Ensimmäiset polttarit takana

Ei tosin omat, vaan ystävämorsiameni polttareita juhlittiin viime viikonloppuna. Päivän aloitimme rauhassa brunssilla ravintola Kiilassa, jonka jälkeen suunnistimme Hyvinvoimalaan meditaatioharjoituksiin. Meditaatiotaharjoituksen tarkoituksena oli päästä eroon parisuhteen mahdollisista peloista ja opettaa kohtaamaan niitä. Viidentoista minuutin harjoituksen aikana nukahtaminenkin oli aika lähellä...






Rauhoittumisen ja rakkauskarttojen teon jälkeen siirryimme Punavuoressa, ihan Johanneksen kirkon vieressä sijaitseviin saunatiloihin. Huolimatta viereisestä herrasmiesten klubista, oli itse sauna todella hieno. Hyvin spa-tyylinen ja sitä rakennettaessa oli hyvin otettu huomioon isompikin porukka. Tärkeää saunoissa on minulle siisteys, sekä astioiden ja muiden tarpeiden saantavuus. Saunalla olikin täydellinen astiasto 20 hengelle, saunatuoksut, pyyhkeet, hiustenkuivaaja, ghd-suoristusrauta sekä shampoot. Ihan loistavaa, sillä nämä on juuri niitä asioita mitä ei koko päivää viitsisi raahata ympäri kyliä. Saunatiloissa oli myös pieni poreamme ja kylpytilan kaikuluola antoi loppuillasta mahtavan akustiikan yhteislaulannalle.











Tämä siis vinkkinä saunatiloja etsiville! Näitä saunoja löytyy jopa kuudesta eri paikasta ja lisää tietoa löydät halutessasi täältä.


Oikein ihanaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!


9 kommenttia:

  1. Vaikuttivat kivoilta ja rennoilta polttareilta! Koskaan ei sitten tiedä koska lähtö tulee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vasta kesällä, olisi ihanaa jos pystyisi olemaan ulkonakin!

      Poista
  2. Ooh näyttääpä hyvältä nuo saunatilat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli yllättävän hienot. Monesti kuvaukset ei aina vastaa todellisuutta, mutta tämä oli ihana!

      Poista
  3. Kivan näköiset saunatilat! Ja polttaritkin kuulosti rennoilta :) Joko alkoi omat polttarit sitten jännittämään? Minulla ainakin tuli ystäväni polttareiden jälkeen heti jännitys omien lähestymisestä!

    VastaaPoista
  4. No jopas, kiitos inspiraatiosta. Jälleen kerran ;)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa huippupolttereilta. En ole mikään kova saunomaan, minkä vuoksi en halunnut omiin polttareihini morsiussaunaa. Nuo saunatilat vaikuttavat kyllä hyvältä, pitää laittaa muistiin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...