tiistai 17. kesäkuuta 2014

Meidän kutsut osa 3, viimeinen osa

Kun lähdimme rakentamaan kutsun ilmetta oli selvää että halusimme teeman näkyvän vahvasti. Väreinä toimivat sininen, valkoinen ja ripaus punaista, jota löytyy muutamasta yksityiskohdasta myös häissä. Halusimme kutsuun hääkirkkomme Tuomiokirkon, juhlapaikkamme Boathousen sekä laivan joka kuljettaa vieraat rannasta saareen. Halusimme myös että kutsusta näkyy tilanteen rentous ja meidän tyhmät juttumme. Tekstinä onkin "Tervetuloa purjehtimaan kohti Anniinan & Karrin avioliiton satamaa", todella kornia mutta voin sanoa ettei se jää häidemme ainoaksi kuivahkoksi vitsiksi. 





Kaikkein parasta mielestäni kuitenkin on meille suunniteltu oma monogrammi. Siinä on ankkuri ja köysistä muodostuu sydän. Imelää, mutta just parasta! Toinen lisä on maihinnousukortti, mietimmekin jo että pyydämme kapteenia kysymään kortteja laivaan astuttaessa, olisi siinä vieraiden ilmeessä näkemistä! Maihinnouskortti jätettiin hyvin simppeliksi ja mielestäni tyylikkääksi. Maihinnousukortti oli ainoa ylimääräinen lipuke kutsussa, muutoin kaikki tieto mahtui itse kutsuun.






Niin ja surullisen kuuluisat tarrat, mihin ne meni? Niillä kiinnitettiin kutsun sivut toisiinsa, joten kun kutsun sai, oli tarra/sinetti rikottava. Niin pieneen juttuun niin paljon käytettyä aikaa.





20 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän hienot! Haluaisin saada tuollaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Yhteyttä ammattilaiseen niin sillä saa :)

      Poista
  2. Wau, ihanat! Todella hienosti toteutettu tuo koko päivän "jatkuvuus" kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, minusta se oli myös hauska idea! Kutsuihin on aina tosi vaikea keksiä kuvitusta...

      Poista
  3. Mun mielestä näistä on imelyys kaukana! Aivan ihanat ja yksityiskohtia täynnä. Just mun makuun! Ja vieraana olisin kyllä täpinöissäni, jos tällainen kolahtaisi postiluukkuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Vierailta olemme saaneet ihan mieletöntä palautetta, erityisesti nuo risteilyliput olivat mieleisiä :)

      Poista
  4. Tyylikkäät! Avioliiton satama -lausahdus sopii mainiosti kutsuun :)

    VastaaPoista
  5. Upeat!! Yksinkertaiset ja niin näyttävät, vau!

    VastaaPoista
  6. Todella tyylikkäät kutsut! :) Ihana idea tuo maihinnousukortti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Itse tykkäsin kanssa siitä erityisesti :)

      Poista
  7. Ihan mielettömän hienot! Toi pukukoodin "löydä sisäinen seilorisi" on ihan paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, yritin saada kutsuihin tekstiksi jotain "vähän" erilaista.

      Poista
  8. Todella kauniit kutsut, vau! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yhdestä teemasta saa kyllä todella monenlaista juttua irti ;)

      Poista
  9. Onpas tyylikkäät. :) Naureskelin tuolle värikkäille sukille, pakko ehkä varastaa idea jos meille tulee mainintaa pukukoodista. Mahtava. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasta, varasta! Odotan näkeväni meidän hääkuvissa väriloistoa!

      Poista
  10. Todella sievät kutsut! Ihanat nuo alareunan kirkko sydämineen, laiva kippiksineen ja juhlapaikka pienine nuotteineen! :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...