maanantai 27. tammikuuta 2014

Photoboothin tausta

Pitsiä ja minttua-blogin Kaisa on niin taitava käsistään että ihan omat askertelutaidot hävettää. Hän kertoili viime viikolla tekemistään photoboothiin laitettavasta taustasta sekä siihen tulevasta rekvisiitasta. Kerroinkin eilen häidemme askerteluosuudesta, eikä se kovasti taitoa vaadi, vain pari kättä enemmän, askarteluillan ja vähän viiniä.

Viime vuosina moni ystäväparimme on mennyt naimisiin ja laskeskelin että noin puolessa on ollut photobooth käytössä. Olemme saaneet kuvia itsestämme omaksi kiitoskorttien kanssa ja yksi mikä pisti silmään on kameran laatu, kuvaajan mahdollinen puute sekä tausta. Onneksi en ostanut sitä polaroid-kameraa mikä alunperin piti... Ajattelimme kiusata yhtä bestmaneista ja pyytää häntä kuvaaman photoboothin kuvat. Kunnon kameralla ja valaistuksella saa kuvista tsiljoona kertaa paremman. Samalla mietin kuvien taustaa. Olisihan se kiva että taustalla olisi yksivärinen kangas tai valokuvaustausta, johon voi halutessaan laittaa tekstitarran. Vähän tähän tyyliin mitä ensimmäisessä kuvassa:


kuva



Mietin myös eri värejä taustalle. Vaaleansininen tausta toimii mielestäni loistavasti kaikkien kanssa, se ei vääristä niin värejä ja tuo vaalehiuksisetkin hyvin esille. 

kuva


Ongelma näissä on niiden hinta. Onnistuin kuitenkin löytämään huuto.netin kautta vaaleansinisen uuden valokuvaustaustan 35 eurolla, joka on 3mx11m kooltaan, eli se on niin pitkä että vieraat voivat myös astua sen päälle! Siihen voi merkkailla kuvauspaikan tai kirjoitella muuten vain. Enää se tarra!



7 kommenttia:

  1. Loistava löytö tuo kuvaustausta! Yksivärinen olisi varmaankin oikeasti se paras ratkaisu taustaksi jolloin ne kuvattavat oikeasti erottuvat hyvin. Ja meille on siis tietenkin tulossa riemunkirjava tausta kaiken maailman härdelleillä. Jees :/ Minulla olisi olemassa melko hyvät studiosalamat joita olen harkinnut photoboothiin. Niiden avulla kuvista tulisi todella paljon parempia vielä illan hämärtyessäkin, mutta pelkään sitä jos joku hieman huppelispäissään menee ja kaataa kalliin salamavalon tai kamerajalustan :( Olisi siis varmaan hyvä jos saisi jonkun hoitamaan photoboothia ja tietyn aikavälin jolloin vieraat kävisivät kuvassa. Pitää kyllä pohtia tätä vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu että pohdinnassa on itse toteutus, mutta onpahan nyt tausta ja rekvisiitat kunnossa. Meille kun ei tule varsinaisesti mitään erikoista ohjelmaa niin photobooth toimii hauskana lisänä!

      Poista
  2. Hyvän hintainen valokuvaustausta. Me teetetään oma ja se maksaa muistaakseni jotain 500 eli kallista on. Mutta leffateeman mukaisesti punaisella matolla on oltava kuvaukset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä oli taas näitä hetken mielijohteesta tehtyjä asioita... Ajattelin että jos halvalla pääsen niin ostan. Teillä se kuuluu niin oleellisesti jo teemaan että mahtava lisä häihin!

      Poista
  3. Meille ei tule photoboothia mutta suosittelen kyllä jollain tavalla tekemään tuosta jonkinlaisen ohjelmanumeron, niin että siihen voi varata tietyn ajan. Ainakin jollain tavalla olisi helpompaa ehkä tuo organisointi, kuvaaminen jne. Meille tulee häissä luultavasti jonkinlainen perhepotrettikuvaushetki, jossa siis valokuvaajamme ottaa kaikista ryhmäkuvia, kun haluan, että sellainen tulee - ja unohtuisi kuitenkin, jos ei ole oikein "ohjelmassa". Tosi halvalla löysit kyllä tuon kuvaustaustan!

    VastaaPoista
  4. Oho, edullinen löytö!

    Mä olen miettinyt oman leveän rollupin teettämistä, suhteilla sen saisi vielä jotenkin sopuhintaan. Mutta tuo tarrakaan ei olisi välttämättä huono idea... hmm. Ja ehdottomasti rajatun ajan ohjelmanumero, niin kaikki vieraatkin on helpompi paimentaa kuviin. Luulen, että meillä tulee käyttöön oma kamera salamajärjestelmineen, ja se kerätään pois ennen humaltumista vahinkojen välttämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli! Joku valokuvaaja tyhjensi varastojaan ja käyttämätön tausta oli myynnissä :)

      Tarralla saan jo ostettuun taustaan siistin tekstin. Muutenhan tämän teettäminen on järkevämpää, sillä siten saa varmasti haluamansa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...