torstai 9. tammikuuta 2014

Romanttinen pakomatka

Hotelli varattu, lennot hankittu! Rooma kutsuu uutta hääparia heti häiden jälkeen. Huoneessa poreamme, oma parveke ja aamiainen tarjottuna kattoterassille. Viimeisiä huoneita vietiin ja monessa Rooman hotellissa tilanne ebookersin ja hotels.comin sivuilla näytti 1-5 vapaata huonetta per hotelli! Luulin olevani ajoissa tämän suhteen, mutta tottahan se on että moni keski- ja etelä-eurooppalainen lomailee paljon meitä suomalaisia myöhemmin.






kaikki kuvat ebookersin kautta

Nyt on sitten yksi asia vähemmän mietittävänä. Lisäksi säästimme pitkän pennin kun varasimme nyt. Vuodenvaihteen jälkeiset lentoyhtiöiden alennusmyynnit kannattaa hyödyntää, mikäli tietää reissun olevan tulossa. Varsinainen häämatka tehdään vasta vuoden 2015 puolella, kun lennämme San Franciscoon ja aloitamme ajomatkan Road 66 pitkin kohti Chicagoa.

Roomassa meistä ei ole kumpikaan käynyt ja minun matkailuni on Italian osalta jäänyt Pohjois- ja Länsi-Italian tasolle. Olemme molemmat siis hyvin innoissamme reissusta! Hotellimme sijaitsee puolivälissä Vatikaania ja espanjalaisia portaita, mikä on hyvä sillä kävellen näkee uudesta kaupungista mielestäni parhaat palat!




Miten olette suunnitelleet? Lähdettekö häiden jälkeen jo suoraan häämatkalle vai lyhyelle hermolomalle?


Huomenna tulee blogini ensimmäinen arvonta! Olkaa kuulolla ;)



14 kommenttia:

  1. Oi, oi, oi,oi! Mäkin haluan Roomaan!!! <3 Mä oon koittanu Peteä suostutella Rooman matkaan ikuisuuden, mutta ei. Aina joku muu vie voiton. Mäkin muuten suunnittelen matkan ostoa, tosin huomenlahjaksi miehelle. Pitäisi huomenna alkaa pistää hommat kasaan sen suhteen ja kyllä hirvittää miten kalliiksi tulee yksin maksaa lennot ja majoitukset kahteen eri maahan, sillä Skyfall teemalla mennään tässäkin asiassa.

    Iiks, toi Rooma. Ja juurikin parhaaseen aikaan vuodesta ootte sinne menossa! Eipähän oo niin saasteista, tukalan kuumaa ja ah niitä pimeitä, lämpimiä iltoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko kohdekin Skyfallista? Istanbul, Macao, Shanghai?? Täällä toinen Bond-hullu ja leffat on koluttu moneen otteeseen.

      Roomaa mietittiin ekana ja tuumasta toimeen sitten. Laitoin vain miehelle viestin että nyt on lennot ja hotelli. Muista passi :D Hankalaa oli kun mietin millä nimellä pitää varata, mutta menen vielä vanhalla nimellä tämän reissun :)

      Poista
    2. Olisikin joku noin kaukainen Paikka! :D skyfallia Kuvattiin myös turkissa, japanissa ja skotlannissa. ;)

      Tällä hetkellä tavoitteena on edinburgh ja tie a8 jossa kuvattiin bond ja m ajelemassa. siitä junalla lontooseen :)

      Poista
    3. Niin ja lontoosta vielä conneryn. Viimeisen Bondin maisemiin eli amsterdamiin. Voi jäädä haaveeksi koko homma :D

      Poista
    4. Älä sano! Varaat vain matkan sinne ja lennon sitten Amsterdamista pois. Seikkailette Bondin tapaan ja järjestät pieniä yllätyksiä matkan varrelle ;)

      Poista
  2. Mekin mennään roomaan ja sieltä sitten saarihyppelyä! Aiotaan mennä kesäkuussa. Ensin lähdetään viikoksi lappiin:)

    VastaaPoista
  3. Voi ei miten ihanalle kuulostaa! Minähän olen asunut Roomassa puolen vuoden ajan ja rakastan sitä kaupunkia yli kaiken! Ette paljon parempaa paikkaa olisi voineet valita. Niin ja voin vinkkailla romanttisia juttuja jos sellaisia vinkkejä kaipaatte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kaivataan! Rehellisesti Vatikaania, Pantheonia, Colosseumia ja niitä portaita lukuunottamatta ei kaupungista ole mitään tietoa.

      Poista
    2. Mää voin laitella sulle vaikka sähköpostia! :)

      Poista
    3. Oi kiitos tuhannesti!! Ihanaa!

      Poista
  4. Oi Rooma. Haluaisin itsekin käydä siellä. Ja itse asiassa suunnittelen meille minihäämatkaa ensin kaksistaan ja sitten vähän pidempää reissua kauemmas, jonne tyttökin tulee mukaan. Molemmat matkat tosin vasta 2015 vuoden puolella. Saas nyt nähdä, riittääkö rahat häämatkoihin. Ajattelin tuota minihäämatkaa jonnekin Eurooppaan ja aikas äkkilähtönä.

    VastaaPoista
  5. Oijoi, kun kuulostaa hyvältä! Rooma on meilläkin lähivuosien kohdelistalla ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  6. Oi voi kuulostaapa luksukselta, ihanaa! :-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...