perjantai 14. marraskuuta 2014

Häidemme yllätysesiintyjä CM Swing!


Emme halunneet häihimme mitään väkinäistä ohjelmaa. Emme harrasta arvuutteluleikkejä tai jalkojen tunnustelua tai muita hääperinteitä. Se ei ole meitä. Kuten monesti täällä olen sanonutkin halusimme rennot häät täynnä naurua, musiikkia ja ystäviä.

Yllätysesiintyjänä häissämme oli "coverbändi ilman soittimia" eli CM-Swing. Yllätyksenä tämä tuli siis vieraille, se selvennyksenä. Tämä hurjan lahjakas yhtye sai alkunsa Cantores Minores poikakuorosta, josta tuo lyhenne CM tulee. He ovat esiintyneet lukuisissa tilaisuuksissa pikkujouluista häihin ja eivät vain laula vaan myös viihdyttävät. Minulla on ollut ilo kuunnella heidän esiintymistään useissa tapahtumissa ja halusimme heidät häihimme heti. Usea vieras sanoi että tämä esiintyminen oli piste iin päälle häissämme.

Häissämme kuultiin muun muassa Tauskin Sinä vain (oma lempparini!) ja Jukka Pojan Siideripissis. Repertuaari on siis hyvin laaja. CM Swingin yksi laulajista oli se joka lauloi meidän häätanssimme Fly me to the moon ja se oli täydellinen tulkinta.







Mikäli mielenkiinto heräsi on heitä mahdollisuus kuunnella tunnin mittaisessa joulukonsertissa 22. joulukuuta Pyhän Sydämen kappelissa. Itse hankin liput heti.

...ja ei tämä ei ole yhteistyö-postaus vaan puhtasti hehkutusta lahjakkaita esiintyjiä kohtaan.


2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...