torstai 13. helmikuuta 2014

Love me do -messulippujen voittaja

Arvonta on suoritettu ja kaksi lippua messuille voitti: Bussikuskin morsian!
Onneksi olkooon! Jeee! Olen laittanut sinulle sähköpostia asiasta!




Oli kiva lukea mikä teitä messuilla kiinnostaa. Kukat kiinnostivat monia, messuilla esiintyviä bandejä kertoi myös moni odottavansa. Yhdellä oli inspiraatio kokonaan hukassa ja joltain puuttui vielä puku. Itse olisin ehdottomasti halunnut katsasta koko yleistunnelman sekä nähdä messujen toteutus, sillä näistä on puhuttu jo kauan. Toki illan jännitysvaihe on Blog Awardsien voittajan julkistamisessa, jossa itsekin olen mukana!

En itse valitettavasti pääse messuilemaan ja tämä harmittaa minua kovasti, sillä messut kuulostivat aivan mahtavilta. Lisäksi olisi ihana ollut taas nähdä muita blogimorsioita. Asioilla on kuitenkin tärkeysjärjestys ja lauantaina on parhaan naiseni eli best womanin eli kaasoni syntymäpäiväjuhlat, joita juhlitaan toistasataa kilometriä Helsingistä pohjoiseen. Synttäri-llan ohjelma on selkeästi mietitty huolella ja kaasoani on jo ihan kamala ikävä. Hänen synttärinsä ovat asia mitä en jättäisi ikinä välistä.

Lauantain ohjelmani menee kutakuinkin näin:

Valmistautumista iltaan ja kuulumisten kertausta




Ruokaa, drinksuja ja juhlatunnelmaan pääsyä




Lahjojen availua



Kaikki näytämme upeilta saapuessamme tanssilattialle



onhan meillä tanssiliikkeet hallussa...







Illan lopuksi meidän on hyvä rojahtaa onnellisena hotellin sänkyyn






Nauttikaa murmelit oikein paljon messuista lauantaina ja blogimorsiot kertokaa millaista siellä oli! Odotan paljon kuvia!


4 kommenttia:

  1. Ah, mahtavaa ja kiitos vielä kerran! :)

    VastaaPoista
  2. HAHAHAHAHHA! Nauroin ääneen täällä töissä noille giffeille joten ympärilleni kerääntyi n. 10 4-vuotiasta ihmettelemään kikatustani! Lapset äänestivät yksimielisesti tuon kaatuvan vauvan hauskimmaksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuvasi minua täysin lauantaina! Oma suosikkini myös, muksuilla on hyvä maku ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...