lauantai 12. lokakuuta 2013

Polaroidia metsästämässä

Hulluilla päivillä on tänään tarjouksena Fujifilmin pikakamera ja filmiä. Tämä onkin yksi asia, joka on ollut suurena EHKÄnä ostoslistallani. Kun sulhoni torjui ideani purjeveen käytöstä vieraskirjana bannerissani olevan idean mukaisesti, jouduin keksimään jotain uutta.

Omistan ikivanhan Spice Girls polaroid kameran jostain 90-luvun laatumusiikin ajoilta. Kamera toimii täysin, mutta filmiä saa metsästää amazonin ja ebayn syövereistä. Nyt kuitenkin taas muotiin tullut pikakamera, päivitettynä valkoisena versiona on tullut Hullareille tarjoukseen ja se sai minut miettimään kauan haikailemaani idean perään.






Olisi ihanaa jos vieraat ikuistaisivat itsensä vieraskirjaan vaikka Photoboothin yhteydessä tai muuten vaan. Valokuvista tulee aina rentoja, kun niiden ottajana on joku tuttu ja muutkin hassuttelevat ympärillä. Edellisissä häissä Photoboothiin oli jopa jonoa!

 kuva












Mitä mieltä olette näistä kameroista? Saavatko lähtemään hulluille päiville?




4 kommenttia:

  1. Koskaan en ole omistanut itse, mutta häissä jonkin verran nähnyt käytettävän juurikin vieraskirjakuvien ikuistamiseen. Joten jos olet pidempään haaveillut, niin ei muuta kun ostamaan :) Uskoisin, että saat sen helpostikin myytyä häiden jälkeen muille kiinnostuneille, jos ei itselle enää travetta löydy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän! Ongelma on että miten maltan olla käyttämättä kaikkea filmiä sitä ennen :D

      Poista
  2. Mie olen myös miettynyt vastaavanlaist vieraskirjaa ja metsästän myös polaroidia sitä varten.. Miten sulle kävi, ostitko kameran sitten? Itse katsoin tätä samaa, mutta huomasin, että valokuva on kyllä todella pieni ja jäi sen takia ostamatta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun reissu Nykkiin ratkaisi sen että katson kameraa sieltä, hinta on noin 50 dollaria, mikä on paljon tuota Hullareiden hintaakin pienempi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...