lauantai 5. lokakuuta 2013

Kulttuuriviikonloppu

Viikonloppuun kuuluu teatteria, syömistä kymppiviikoilla, ulkoilua ja valokuvanäyttelyä. Tämä kertoo siitä että isäni on kaupungissa. Hänen kanssan olen kiertänyt jos jonkinmoiset taidenäyttelyt ja museot. Hän on myös perillä jokaisesta näyttelystä, teatteriesityksestä ja tapahtumasta käynnillään. Kun olin pieni kävimme aina yhdessä teatterissa katsomassa näytöksen jos toisenkin. Olin mukana ulkoilmakeikoilla ja tuutulaulun sijaan nukahdin parhaiten Jimi Hendrixin Watchtoweriin. Kyllä minä lastenlaulujakin kuulin, nämä tosin tarhassa.

Tällä kertaa kuitenkin vuorossa on Espoon kaupunginteatterin Esitystalous 2 - Tehtävä Espoossa ja sunnuntaina menemme katsomaan nykytaidetta Kaapelitehtaalle. Paljon on siis luvassa!

Wink, wink! Kaapelitehtaan Hima & sali toimii mahtavana juhlapaikkana parille, joka etsii urbaania tilaa Helsingin keskustan tuntumasta, tosin se on ravintola jolloin kaikki kakkua myöten on tilattava heiltä. Kaapelitehtaalla on myös muita tiloja, kuten Teatterimuseo, jonka häätunnelmia voi käydä fiilistelemässä Oka Morikawan sivuilta.




Ihanaa viikonloppua!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...