tiistai 22. lokakuuta 2013

Hullun Hatuntekijän teekutsut

Väsyneenä, mutta hyvin onnellisena palasimme viime yönä Suomen pakkasiin. Matka oli mitä ihanin ja jalat kävelystä kipeänä nukahdimme heti kotiin päästyämme. Lontoossa lämpötila oli +15-18 asteen kieppeillä, joten paluu ei ollut niin mieluinen kun lentokapteeni kertoi -3 asteen ulkolämmöstä.

Reissuun mahtui paljon ihanaa ja suosittelen kaupunkia monelle jotka miettivät Lontoota esimerkiksi häämatkakohteena. Pariisi ei ole ainoa rakkauden kaupunki. Kiersimme puistot, kävimme jokiajelulla yöllä, syötiin mitä ihanimmissa ravintoloissa, tapasimme ystäväämme, kaiversimme nimikirjaimet ja hääpäivän puistonpenkkiin jossa minua kosittiin ja nautimme vain ajastamme.

Paljon on kuvia ja vinkkejä tulossa, mutta nyt esittelyssä ensimmäisenä asia, mikä jäi vahvasti mieleen. Afternoon tea-kulttuuri on Englannissa ollut aina. Kouluissakin krikettiottelut keskeytetään teetauon vuoksi, kyllä... Halusimme itsekin osallistua iltapäiväteelle ja löysimme netistä Hotelli Sandersonin Mad Hatter's Tean eli Liisa Ihmemaasta tutun Hullun Hatuntekijän teekutsut. Teen voi ottaa shamppanjalla tai ilman (shamppanjalla tietysti).



Menu sisälsi mitä erikoisempia herkkuja ja teemakuja, joista maistoimme minttusuklaata ja vadelmakrokanttia.










Tämä on ilmeisesti hyvin englantilaista. Hyytelökärry. Hyytelöt eivät kuitenkaan olleet sellaisia limaisia sairaalan hyytelöitä vaan todella aidon makuisia herkkuja. Vaikea selittää, mutta näissä oli käytetty hedelmän ja marjojen omaa mehua ja survosta. 








Alhaalla oli suolaiset ja päällä makeat herkut. Parhainta oli skonssit ja nuo teeleipäkääryleet!








Drink me-potion sisälsi passion-hedelmän makuista juomaa, muttei onneksi kutistanut juojaansa.





Jokaisessa lautasliinassa oli arvoitus. Minulla oli alla oleva, arvaatteko vastauksen?
At night they come without being fetched. By day they are lost without being stolen. What are They?
Yöllä ne saapuvat ilman noutamista. Päivällä ne häviävät, mutta niitä ei ole varastettu. Mitä ne ovat?



Mikäli haluat mennä nauttimaan Hullun Hatuntekijän teetä, suosittelen varaamaan pöydän sillä paikka oli aivan täynnä. Yllätyksekseni suurin osa oli paikallisia ja vielä polttariporukkaa! Siellä tulevat morsiamet mitä erilaisimmissa teemaan sopivissa nauhoissa ja asuissa nauttivat teesta polttariseurueensa kanssa. 

Hotelli Sanderson sijaitsee hyvin lähellä Oxford streetiä ja tee on katettu hotellin sisäpihalle. Iltapäiväteen hinta on 35 puntaa ja shamppanjalla 45 puntaa. Avoinna se on puoli yhdestä puoli kuuteen. 


8 kommenttia:

  1. OIIII! Vitsit, nyt alko tehdä mieli Lontooseen! Pitää kyllä pistää korvan taakse tää paikka <3

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa ihanalta! Ja aivan mun paikalta, kun on kotonakin kaapit täynnä maustettua teetä. Jos/kun matkustan joskus Lontooseen, tuo paikka täytyy muistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kanssa kaapit pursuaa eri teelajikkeista! Minttu-suklaatee maistui ihan pätkikseltä!

      Poista
  3. Ihanan kuuloinen paikka! Hitsi, tuonne pitää muistaa mennä jos matkustaa Lontooseen! :)

    VastaaPoista
  4. Oi, tuttu paikka! Mutta siitä on ihan muutama vuosi aikaa kun tuolla kävin cocktaililla....Hmmm...apua, kohta 10 vuotta ;) ! Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Coctailit tuolla on myös ihania! Tuoreita yrttejä ja makuja, nam!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...