tiistai 3. joulukuuta 2013

Häiden rahareiät ja säästöt

Häiden järjestäminen yli sadalle hengelle ravintolassa ei ole edullista, varsinkin kun tarkoituksena on kustantaa vieraillemme kaikki. Ajattelinkin listata asioita, mitkä ovat meille ehdottomia ja missä ajattelimme pihistää.

Panostus: 
  • Ruoka. Olemme molemmat hyvän ruuan perään ja käymme mieluummin kerran kuussa syömässä kunnolla jossain ihanassa paikassa kuin viikoittain syömässä paikoissa missä saa mahansa täyteen, mutta siihen se jää. Se on siis asia mistä emme tingi. Ruuan on oltava hyvää ja sitä on oltava riittävästi. Häät alkavat hurjan aikaisin ja vieraiden valmistautuminen ja kirkkoon lähtöaikakin pitää ottaa huomioon. Kokemuksesta voin sanoa että nälkä on kova.
  • Vaatteet. Tätä ei varmaankaan tarvitse paljoa selitellä, mutta sen verran voin sanoa että olemme molemmat tarkkoja pukeutumisestamme. Mieluummin vähän yli kuin ali. Vaatteen leikkaus, materiaali ja ennen kaikkea sen istuvuus kantajalleen on sen merkkiä tärkeämpi. Siksi molemmat teetämme itsellemme häihin vaatteet. Samoin kaasoille ja bestmaneille hankimme asut, sellaiset mistä itse tykkäävät ja joilla on jatkossakin käyttöä.


kuva

  • Musiikki. En osaa tanssia ellei villasukkasambaa kotona lasketa. Musiikki on tärkeä osa arkeamme ja käymmekin konserteissa usein yhdessä. Mieheni saa päättää musiikin, sillä luotan täysin häneen. Yllätyin tosin hiukan osista hänen valinnoistaan, sillä oletin sieltä tulevan vähän rohkeampia biisejä, kuten Star Warsia, Trekkejä tai jotain avaruusääniä kirkkomusiikiksi. Bändiin siis panostetaan ja se onkin varattu hyvissä ajoin.
  • Auto. Kysyin neuvoa tähän postaukseen mieheltä ja näin hän sanoi.


Pihistys:
  • Juhlapaikan koristelut. HSS Boathousesta näkyy ulos merelle jokaisesta ikkunasta, uskon että vieraat katselevat mieluummin niitä kuin koristehelmi-kynttilä-hiekka-pilttipurkki-asetelmiani. Lisäyksenä tähän, en osaa askarrella...
                kuva

                • Kukat. En tule säästäämään kimppuani. Kukat ovat ihania, mutta niihin saa helposti uppoamaan paljon rahaa. Kimppuni on yksinkertainen ja nähdään kerran kirkossa ja kerran ehkä sen jälkeen. Miehille vieheet ja siinä on meidän kukat. Ei kukkia myöskään juhlapaikalle.
                • Karkkibuffet ja vastaavat. Tähän kategoriaan kuuluu kaikki turha tavara. Tämä on lisäksi asia johon saan helposti laitettua rahaa, joten päätin vetää täysin ei-linjan. Yritän hyodyntää kaikkea mitä jo on, lisäksi ne tavarat mitä hankimme päätyvät sisustustavaroiksi niin meille kuin äidillenikin. Mitä vähemmän tarvitsee viedä pois juhlapaikalta, sen parempi. Tämäkin raha vieraiden viihtyvyyteen.
                • Vieraslista. Kuulostaa kauhealta! Vieraslistaa olemme hioneet ja hioneet. Olemme tarkkaan miettineet ketä kutsumme ja ketä emme. Tämä karsii pois myös paljon sukulaisia. En halua jättää tärkeitä ystäviemme pois sen takia että kummin kaiman serkku, jota näin kerran päästessäni ripille, mahtuu mukaan. Haluan että kaikki mahtuvat Boathousen alakertaan ja tämä tarkoittaa maksimissaan noin 120 henkeä meidät mukaan luettuna. Tämä tulee tuottamaan istumapaikkakarttaa tehdessä paljon päänvaivaa.



                13 kommenttia:

                1. Aika samoilla linjoilla ollaan pihistä-panosta listoissa. Tosin auto kuului meillä sinne pihistä osioon :D

                  VastaaPoista
                  Vastaukset
                  1. Tämä oli tällainen opetus itselle... En kysy enää mielipidettä postaukseen :D

                    Poista
                  2. Siis mieheltä en kysy! Muut saa kyllä kommentoida ihan vapaasti ;D Hitto kun luin ton tekstin että olipas tylyä jos käsittää sen väärin.

                    Poista
                2. Meillä panostetaan melkein samoihin asioihin, autoa lukuunottamatta :). Kyllä niitä karkkeja voi jokainen syödä kotonakin masut pullolleen ;)...

                  VastaaPoista
                3. Ruoka on meillekin ihan ehdoton panostus. Siitä emme ole valmiita tinkimään. Ja nyt meille onkin tulossa ihan mieletön menu. :)

                  VastaaPoista
                  Vastaukset
                  1. Oi ihanaa! Meillä on vielä lopullinen menu valitsematta, mutta hyvää se tulee olemaan :)

                    Poista
                4. Ruoka on kyllä ehdottomasti asia, josta ei kannata pihistellä. Mikään sanonta ei pidä enemmän paikkansa kuin se, että mitä parempi ruoka, sen parempi mieli. Ai niin, ja pitää kehua sinunkin blogiasi. Sitä on mukava lukea :)

                  VastaaPoista
                  Vastaukset
                  1. Samaa mieltä! Hyvä ja kaunis ruoka korvaa pöytäasetelmat :D
                    Voi kiitos tuhannesti ja onnittelut bloggaamisen aloittamisen johdosta!

                    Poista
                5. Ruoka, juoma, viihtyvyys! niihin mekin panostamme! :) Teidän pihistä listalta karkkibuffet yltää myös meidän panostalistalle, tämä on etenkin sulhon toive :p

                  VastaaPoista
                  Vastaukset
                  1. Sulhasen toivetta pitää kunnioittaa! Meillä halutaan hodareita ja kivoja autoja :D

                    Poista
                6. Mä taas haluan panostaa koristeluun, tosin en niinkään rahallisesti kuin ajallisesti. Askartelu on kivaa! :) Morsiuspukuun ja muutenkin omaan asuuni haluan panostaa, sulhanen ei niin paljon ole asiasta kiinnostunut. Autosta en oikeastaan välitä ja jätin paikasta toiseen liikkumisen sulhasen vastuulle. Musiikkiin emme varmaan laita kauheasti rahaa, vaikka se onkin meille tärkeää, sillä meillä on niin paljon muusikoita lähipiirissä. Kunhan vaan hommataan musiikkivehkeet hääpaikalle, niin musiikkia varmaan löytyy. Ruuasta meidän on melkein pakko tinkiä, sillä vieraista emme oikein voi karsia :/ No joo, pitää ehkä kirjoittaa itsekin tästä jossain vaiheessa blogikirjoitus, aillä on hauska tietää, mihin muut panostavat omissa häissään.

                  Laitoin sulle blogissani haasteen: http://vintage-punk-rock.blogspot.fi/2013/12/haasteisiin-vastaaminen.html Apua, vasta huomasin, että edellinenkin kommentoija laittoi haasteen... Mutta vastaat jos ehdit... :)

                  VastaaPoista

                Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...