keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kurvit kuntoon!


Kirjoittelin aikaisemmin omasta hyvinvoinnista ja terveydestä. Olen innokas, mutta varauksellinen kokeilemaan uusi asioita. Kuponkidiileissä oli pari kuukautta sitten tunnin tehohoito selluliitin poistoon lymfahoidolla Espoon Kauneushoitola Kurvilassa. Olen aina katsellut näitä kavitaatio-lymfahoito-tarjouksia, sillä lymfahoito auttaa lihaksia palautumaan urheilusuorituksista nopeammin. Kuitenkin pikaisen googlaamisen avulla netin keskustelupalstoilta löytyy hurjasti negatiivista palautetta joidenkin kauneushoitoloiden pettyneiltä asiakkailta. Selvittelin asiaa ja tekotapoja on useita. Kokeilemalla ja kokemuksilla löytyy sitten se oikea. Haluan jakaa oman suositteluni paikasta, sillä joskus hyvää on todella vaikea löytää.


Lymfahieronta on kevyttä pumppaustyylillä tapahtuvaa hierontaa, jonka hoitaja tekee koneella. Hieronnan tarkoitus on kudoksissa olevan ylimääräisen kudosnesteen ja kuona-aineiden pois kuljettaminen kehosta. Hieronnalla aktivoidaan lymfasuoniston (imusuoniston) toimintaa, jonka tehtävänä on liikuttaa kehossa olevia nesteitä, samalla lisätään kehon puolustuskykyä viruksia, bakteereita ja muita elimistöön kuulumattomia aineita vastaan.




Vaikka kuinka liikun, syön terveellisesti ja napsin vitamiineja, aineenvaihduntani hidastuu automaattisesti iän myötä. Jolloin se tarkoittaa enemmän työtä itsensä eteen. Pieni ahdistushan siitä jo iski kun huomasi ensimmäisiä iän tuomia vaikutuksia, kuten hitaampaa palautumista ja asteittaista turvotusta. En ollut ikinä ennen käynyt tälläisessa ja kyseltyäni ystäviltä asiasta, hämmästyin kuinka yleistä näissä hoidoissa käyminen on. Hmmm, pitäisiköhän päivittää aivot tälle vuosikymmenelle hoitojen suhteen...



No sitten siihen itse asiaan eli tuloksiin. Menin Leppävaaran Kurvilaan, joka sijaitsee kauppakeskus Gallerian toisessa kerroksessa. Olin juonut runsaasti vettä etukäteen, minkä sain ohjeistuksena. Hoitoni kesti noin tunnin, jonka jälkeen tehtiin hoitosuunnitelma jatkoon. Eihän salillakaan saa tuloksia yhdessä päivässä... Ensimmäisen lymfahoidon jälkeen huomasin selkeää eroa lantiossani. Kuvista huomasin eron myös reisissäni (otimme ennen ja jälkeen kuvat). Päivän jälkeen huomasin vaikutuksen myös muualla kehossani, kun nesteet olivat lähteneet liikkeelle.

Espoon hoitolan Nina Lätti teki suunnitelman, jonka mukaan tarvitsisin enää yhden yhdistelmähoidon ja pärjäisin sillä pitkään. Varasin ajan viikon päähän, sillä hoitojen välit ei kannata olla liian pitkiä. Toisella kerralla lymfan lisäksi Nina teki myös kavitaation kohdennetuille alueille. Otimme tällä kertaa mitat. Puolentoista tunnin jälkeen lantiosta oli hävinnyt 5 cm ja muualta 2-4cm. Tulokset ainakin minun kohdallani muuttuivat vielä pienen käsittelyn aiheuttaman turvotuksen laskettua ja kokonaistulos oli 6 cm lantiolta ja 3-5 cm muualta! 

Hoitojen jälkeen ja ennen on hyvä juoda runsaasti vettä, ja tätähän tulee juoda muutenkin paljon! Itselläni ei tullut hoidon jälkeistä palelua, päinvastoin pintaverenkiertoni alkoi elämän illalla niin kiivaasti että reiteni olivat todella lämpimät. 

Menen ehdottamasti tänne vielä keväällä katsomaan tilanteeni, hyvissä ajoin ennen häitä. Ninalla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus alalta, sekä hänen laitteensa ovat tutkitusti tehokkaat, tässäkin asiassa huijareita nimittäin valitettavasti löytyy. Kannattaa katsoa myös FB-sivut. Tärkeää minulle hääpäivänä on että tunnen itseni kauniiksi myös vaatteiden alta ja suosittelen tätä kaikille morsiamille ja morsiamen äideille! 

Niin ja kaikki näillä sivustoilla suosittelemani paikat, kaupat ja tuotteet ovat minun itseni hyväksi kokemiani ja mielestäni hyvää palautetta ja hyviä kokemuksia tulee jakaa! Minulle ei ole maksettu mistään mainostamisesta enkä ole saanut mitään etua siitä että kirjoitan niistä tänne.

11 kommenttia:

  1. Vau! Tulokset kuulostaa kyllä todella hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin! Se hyvän olon tunne tämän jälkeen oli parasta!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. :D No just puhuttiin sen Ninan kanssa että nämä on ihan täydellisiä juttuja morsiamille!

      Poista
  3. Lymfakierron edistäminen toimii aina, jos haluaa nesteitä pois :). Tähän tarkoitukseen on myös erilaisia laitteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti! Olen vain tosi varauksellinen näiden kanssa, sillä nämä hoidot eivät kuitenkaan siitä edullisimmasta päästä ole. Uusi juttu minulle, elän jossain kammiossa :D

      Poista
    2. Suosittelen näitä lämpimästi. Ja minä seuraan eri hoitojuttuja paljonkin ihan ammatin puolesta :). Ja tietysti kannattaa aina varmistaa, että tekijä on koulutettu kosmetologi.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus:) Hmm, siitä se ajatus sitten lähti...

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista :) Välillä kaikista hoidoista ja ties mistä useiden satasten laitteista on hankala tietää, että mikä oikeasti toimii. Täytyy tutustua tähän!

    VastaaPoista
  6. Mainitsin tämän kirjoituksen ja linkitin sen omassa blogissani: http://vintage-punk-rock.blogspot.fi/p/morsianremontti.html?showComment=1390209716370

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Toivottavasti tästä postauksesta on jollekin apua :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...