perjantai 25. huhtikuuta 2014

Iltapäivä lymfapuvussa

Testailen mielelläni uusia juttuja ja uusin kokeiluni oli lymfapuku. Kävin ennen joulua lymfahoidossa ja siitä voit lukea tästä. Aikaisempi kokemukseni oli aivan mahtava ja tällä kertaa kokeilussa oli puku, joka on täysin erilainen kuin viimeksi käsin tehty hieronta. Puku laitetaan omien vaatteiden päälle ja puvun alipaine hieroo aaltomaisin liikkein jalkoja varpaista aloittaen. Sen tarkoitus on parantaa aineenvaihduntaa, virkistää väsyneitä jalkoja ja poistaa turvotusta. Hoitoa ennen ja sen jälkeen on hyvä juoda paljon vettä ettei tule päänsärkyä tai vilun tunnetta. Juon niin paljon vettä päivittäin että näitä ei minulle ilmennyt. Illalla huomasin jaloissani lievää suonenvetoa, mutten juurikaan muuta.





Samalla kun makasin puvussa minulle tehtiin rentouttava kasvohoito, joka oli aivan ihana. Kasvoni ovat hyvin pintakuivat ja vaikka mitä syön, juon tai käytän kasvoissani, ongelma on ja pysyy. Kasvoni puhdistettiin ensimmäistä kertaa Konjac-sienellä. Olen lukenut sienestä jonkin verran, mutten ikinä ole sitä itse kokeillut. Nyt tämä sieni lähti mukaani hoitolasta. Yksi sieni kestää kahdesta kolmeen kuukauteen ja sitä voi käyttää aamuin illoin. Sen tarkoitus on poistaa iholta epäpuhtauksia ja talia ja näin ollen vähentää ihon näppyjä, mustapäitä sekä kosteuttaa ihoa, sillä iho on puhdistuksen jäljiltä vastaanottavaisempi rasvoille. Katsotaan miten käy...




Tällaistä kauneudenhoitoa tällä kertaa! Jotakin teen oikein, sillä Saaralle pääsin manaamasta hääpuvun sovituksen yhteydessä että ihanaa että hiukset kasvaa, mutta samassa tahdissa ne ihokarvatkin menee. Kynnet ovat vahvistuneet ja iho hehkuu. Eli jatkan kaikkien lisien ja jauheiden lisäämistä ruokavalioon jatkossakin.



6 kommenttia:

  1. Aikamoinen avaruuspuku! Konjac-sienestä olen muualtakin lukenut hyviä kokemuksia. Voisi kyllä testailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko ottaa tuosta kuva. Kuulemma käytetään tässä Nasan teknologiaa, sillä avaruudessa ei painottomassa tilassa oikein aineenvaihdunta pelaa. Mene ja tiedä, mutta onpahan tämäkin testattu.

      Poista
  2. Itse tykkään enemmän käsin tehdystä lymfasta. Tuossa laitteessa kuitenkin on ihanaa, kun voi yhdistää vaikkapa juuri tuon kasvohoidon siihen. Konjacia pitäisi kokeilla täälläkin, kerro sitten käyttökokemuksia! Itselläni pintakuivuuteen on auttanut ainoastaan ihon barriääriä suojaavat voiteet (mm. Dermaviduals-sarja). Suosittelen kokeilemaan :). Viime talvena ei näkynyt ekaa kertaa sitä ihanaa pintakuivuuta, joka minunkin ihoani vaivaa täällä kuivassa ilmastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kyllä tykkäsin siitä myös enemmän, en oikein kokenut tuosta mitään uutta.
      Piti heti mennä googlaamaan tuo Dermaviduals. Minulla pintakuivuus lähtee hetkessä kun pääsen tästä ilmastosta pois. Kiitos vinkistä!

      Poista
    2. Oliko tuo sinun sienesi mikä noista monesta vaihtoehdosta. Menin hakemaan lisätietoa ostopaikoista ja sitten törmäsinkin moneen eri sienivaihtoehtoon?! :)

      Poista
  3. Itsellä jo toinen konjac sieni menossa ja aivan rakastunut olen! Itselläni myös pintakuiva atooppinen iho ja tämän sienen kanssa ei suihkun jälkeen tarvitse rientää rasvapurkille naaman kiristelyiden takia. Toivottavasti sinäkin tykkäät :)

    -Sanna

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...