torstai 10. huhtikuuta 2014

Takaisin ruotuun

Tarkoituksena oli tehdä postauksia Espanjasta kuluneen viikon aikana, mutta internetin heikko saatavuus ja ihanat ilmat varmistivat sen että vietin kaiken mahdollisen heräillä olevan aikani ulkona. Sain ihanat ilmat osakseni ja juoksemassa oli käytävä ennen aamukymmentä, jolloin ilmassa oli vielä yön raikkautta. 

Lensin tosiaan Pariisin kautta ja porttini vieressä oli Laduréen myymälä, josta oli pakko hakea macaronseja tuliaisiksi. Suosikeiksi valikoituivat sitruuna, lakritsi ja Marie-Antoinette-macaron, mistä ei ole mitään hajua että miltä se oikein maistui, mutta hyvää oli. Macaronsien kaveriksi aina varma espanjalainen cava ja auringonlasku. Muita tuliaisia oli Lauttasaaren oman leipomon ruisleipä Lauttasaaren Ritu, Porvoon lakua ja päivän lehdet. 









Pari ensimmäistä päivää kulutettiin kiertäen kauppoja ja reissulla Malagan keskustaan. Shoppailtua tuli kiitettävästi vaikka kaipaamani keltaiset korkkarit eivät löytyneetkään. Espanjan taloustilanne on laskenut hintoja reippaasti myös kansainvälisillä merkeillä ja muun muassa Zara, Mango ja Massimo Dutti olivat siellä noin 10-25% edullisempia kuin muualla, vaikka espanjalaisia merkkejä tosin ovatkin.

Alla pakollinen härkä vuorella-kuva. Ilmat olivat aivan mielettömän ihanat ja sain äidiltäni kuulla että ne olivat lähdettyäni viilentyneet huomattavasti. Accuweather väittää lämpötilan nousseen yli kolmenkymmenen alkuviikon aikana, mutta eipä tuolla juuri lämpömittareita missään näkynyt. Pitkät housut olisivat kuitenkin olleet liikaa.








#pakollinenselfie



Söin mansikoita kilon päivässä ja oli todella ilo palata Suomeen takaisin pakastepussimarjojen pariin ja paikallisiin kilohintoihin. Espanjassa markkinoilla on parhaat hedelmät ja niitä saa myös maistella vapaasti. Yllättäen tämä ruokafriikki keskittyi kuvaamaan hedelmiä ja marjoja, vaikka pari myyjääkin olisivat halunneet kuvaan.















Viikon loma teki todella hyvää! Viimeisenä iltana kävimme perinteisesti ravintolassa, missä koko katto on täynnä golfmailoja ja jopa bägejä. Erikoista on myös se että seiniin, lamppuihin, ihan mihin vain sai kirjoittaa. Tottakai ikuistin hääpäivämme sinne! Sitten vielä viimeiset cavat parvekkeella ja ostokset laukkuun ja laukku kiinni.











Yksi asia mitä ei tule ikävä oli hotellin käytävä. Hohto-elokuva teki minuun lähtevän vaikutuksen ja olisin varmasti saanut halvauksen jos tuolla olisi ollut yksikään lapsi kolmipyöräisellä, niistä kaksosista puhumattakaan.





Aamuviideltä lähti taksin nokka kohti lentokenttää ja takaisin Pariisin kautta Helsinkiin. Kotona en lennon jälkeen ehtinyt olla vaan suhasimme suoraan aivan mahtavan liikkeen järjestämään tapaamiseen, tästä lisää myöhemmin. Nyt istun sisällä lasitetulla parvekkeella lasit kiinni, täällä on kolmekymmentä astetta lämmintä ja jos ei avaa silmiään voi vielä olla lomalla. 


12 kommenttia:

  1. Ah, mitä kuvia! Mäkin haluun johonkin lämpöiseen lekottelemaan! Ja hotellin käytävä kyllä kieltämättä näyttää aika karmivalta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se käytävä oli kamala, kävelin sen hyvin ripeästi...

      Poista
  2. Ihanalta kuulosti tollainen aurinkoloma, oih! Kadena täällä! Onpas carmiva käytävä:0

    VastaaPoista
  3. Oi ihania kuvia, niistä välittyy ihana lomatunnelma! Pieni vihreä kadepeikko nostaa päätään ;) Nyt on akut ladattu, niin jaksaa lisää häähömppää!

    VastaaPoista
  4. Ihania reissukuvia! :) ai vitsit miten alkoi tekemään mieli Ladureen lakritsi macaroneja. Ne on parhaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on todella hyviä!! Harmia ettei liike ollut enää Finnairin terminaalissa niin en saanut niitä kotiinkin. Ehkä toisaalta parempi, ne kun ovat minun heikkous..

      Poista
  5. Oi Espanja! Jotenkin tykkään siitä maana tosi paljon. Pitäisiköhän sitä suunnitella loppukesälle joku Espanjan-matka, kun ei ole pariin vuoteen tullut käytyä... Lämpö, ihmiset ja se RUOKA. Pääsin ihan lomatunnelmiin näiden kuvien myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espanja on ihana paikka, sääli että talous on todella heikossa jamassa. Tämä on minun joka vuotinen pakomatkani Suomen lopputalvesta :D

      Poista
  6. Kivoja lomakuvia! Tosin toi hotellinkäytävä on täysin hohdosta! :D Karmiva! Mistä päin Espanjaa kuvat ovat? Barcelona? :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...