lauantai 9. marraskuuta 2013

Morsiusneitojen korut saapuivat!

Olen ollut postin vakiovieras jo monen viikon ajan. Mikseivät nämä kaikki voi tulla yhtäaikaa? 

Viimeisin noutamani paketti sisälsi morsiusneidoille tilaamani korut. Onneksi ystäväni luottavat tilailuihini, eikä koruista tarvinnut juuri etukäteen kysellä. Nämä menevät täydellisesti yhteen heidän mekkojensa kanssa ja niiden klassisuuden ansiosta sopivat moneen asuun jatkossakin. 






Kyseessä ovat siis kaulakoru, jossa riipuksen kohdassa kaksi erikokoista helmeä, sekä saman sarjan rannekoru. Rannekoru on sopivan napakka kun mallailin sitä alakuvassa omaan ranteeseeni. Osa Snön helmirannekoruista on ollut ainakin minulle turhan löysä, mutta tämä oli täydellinen!





Moni on ihmetellyt miten hankimme neidoille ja bestmaneille niin paljon, mutta ajattelemme asian niin, että mikä tuntuisi meistä kivalta. Häissä, joissa värimaailma on ennakkoon sovittu, voi se tarkoittaa  satojen eurojen satsausta mekkoihin, koruihin ja muihin vaatteisiin. Lisäksi polttarijärjestelyt, sekä itse hääpäivässä hääriminen voivat olla hermoja raastavaa. Emme halua että valitsemamme luottamushenkilöt joutuvat ainakaan vaatteitaan murehtimaan.

Seuraavaksi voikin sitten miettiä omia koruja, kenkiä, laukkua ja mahdollista hiuskorua. Oivoi...

Snö of Swedenin ystävämyynti muuten pärähtää 21. marraskuuta käyntiin Lauttasaaressa, tapahtumasta voi lukea lisää facebookista. Itse ajattelin mennä katsomaan josko löytäisin korvakoruja häihin. Viime vuonna tuolta tuli ostettua joululahjoja sekä koruja pikkujouluihin. Suosittelen, jos olet täälläpäin, sillä korut ovat kunnon alessa!




5 kommenttia:

  1. Kauniit, tyylikkäät ja klassiset - ihanat! (:

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniit, jälleen kerran :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit korut olet kaasoille valinnut! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille! Tykkäsin näistä itse myös hirmuisesti!

    VastaaPoista
  5. Peukut koruvalinnoille! Aivan ihania!:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...