maanantai 22. syyskuuta 2014

Tapaus Solo

Ennen kuin pääsen vauhtiin häidemme suhteen haluan kertoa hiukan Karrin puvun ostosta. Aloitimme hyvissä ajoin puvun etsimisen, kiertelyn jälkeen menimme Soloon. Heillä oli tarjottavana Tiger of Swedenin lisäksi vain yksi toinen pukumerkki Canali Trend, jolta löytyi pukuja slim fittinä. Canali trendiltä löytyi komea sininen puku, jonka kangas oli juurikin sellainen mitä Karri oli ajatellut.

Halusimme kolmiosaisen puvun ja kysyin myyjältämme liiviä valitsemaamme pukuun. Puvun kangas on hiukan erilainen, sillä siinä on pari eri sävyä kun sitä katsoo läheltä. Tällöin perus sininen liivi ei sopisi täysin pukuun. Myyjämme kertoi ettei heillä ole liiviä tähän valikoimassa, kysyinkin että onko mahdollisuutta sen hankkimiseen, sillä Canali on aika iso pukumerkki. Ei kuulemma ollut. Tigerilla on vain liivejä slimminä heillä. Myyjä pakkasi puvun räätäliä varten, maksoimme ja poistuimme. Varsinaista myyntityötä ei tapahtunut, vain mittausta.

Otin sitten yhteyttä suoraan Canalin tehtaalle, että onko niin että liiviä ei tähän pukuun tehdä? Vastauksen sain Kööpenhaminan konttorista, joka oli vastuussa kaikkien pohjois-Euroopan jälleenmyyjien jakelusta. Hän kertoi että tottakai saa kaikkiin pukuihin liivin, tilauksen ja hinnoittelun hoitaa teidän Suomen liikkeenne, Solo. Nonniin. Soitto Soloon. Kerroin että ostimme kuukausi sitten puvun, johon haluan nyt tilata liivin. Puhelimessa oleva henkilö tiesikin että liivin voi tilata, mutta hänen oli ensin varmistettava Kööpenhaminasta onko kangasta tehtaalla. Minä olin tämän tarkistanut sekä kaiken muunkin tarvittavan. Hänen kuitenkin piti soittaa Kööpenhaminaan vielä ja lupasi palata samantien asiaan. Parin päivän jälkeen hän sitten soitti ja kertoi että kangasta on saatavilla ja kertoi minulle liivin hinnan. Halusin tilata liivin heti, sillä vaikka oli vasta toukokuu, en halunnut jättää mitään viime tinkaan. Puhelimen myyjä otti tilaukseni vastaan, sekä pyysi tarvitsemansa tiedot. Hän kertoi että liivissä menisi kuukausi ja he laittavat tekstiviestin heti kun liivi tulee. Oli 12.toukokuuta.

Juhannuksen jälkeen menin liikkeeseen kysymään liivin kohtaloa, ei kuulemma ole tullut vielä. Ihmettelin ettei kukaan kerro väliaikatietoja, sillä liivin tilauksesta on kohta kaksi kuukautta aikaa. Kaksi viikko käyntini jälkeen soitettiin että katsos kun tilasit liivin, niin et kertonut kokoa (kerroin). Siinä vaiheessa aloin jo hiukan närkästymään koko puljuun ja sanoin että onko nyt niin että siinä vaiheessa kun te otitte minulta tilauksen vastaan ette laittaneet koko mihinkään ylös. Tämä virhe myönnettiin. Nyt sitten alkoivat ongelmat.

Tehdas olisi kiinni heinäkuusta melkein elokuun loppuun ja tehdas ei tietenkään tilaustamme ollut ikinä saanut. Tällä hetkellä annoin heille suoraan suullisen palautteeni siitä miten minä joudun asiakkaana ensin ottamaan yhteyttä tehtaalle, varmistamaan kankaan, olemaan yhteydessä maahantuojaan sekä sen jälkeen vielä käymään kuukauden välein Solossa, jotta voisin ostaa heiltä jotain. Tämä ei kuulosta asiakaspalvelulta mielestäni. Solosta pahoiteltiin heidän ja tehtaan puolesta. Liivin pitäisi tulla 5.9. eli päivää ennen häitämme Suomeen, mikäli vielä haluaisimme sen tilata. He lupasivat alennuksen hyvityksenä nyt jo yli kaksi kuukautta kestäneessä projektissa. Tämän lisäksi pyysin heiltä varaliivin lainaan, mikäli meidä oma liivi ei tulisikaan ja tähän he suostuivat ilomielin.

Kun liivi sitten ihmeen kaupalla tuli päivää ennen häitä, menimme Soloon jo viidettä kertaa yhden liivin takia. Päivää ennen häitä ei todellakaan ollut aikaa enää mihinkään ylimääräiseen, joten maksoimme liivin nopeasti. Asiaa hoitanut myyjä antoi alennusta 10% ja kaupan päälle mustat sukat. Olin niin väsynyt hääviikosta että menin sanattomaksi. Tämä ei vastannut puhelimessa käytyjä lupauksia yhtään. Olin todella vihainen ja marssin ulos. Karri varmaan pelkäsi että räjähdän siihen paikkaan.



Kyse ei ole siitä että pitäisi saada kaikki ilmaiseksi vaan tavasta hoitaa asioita. Tämä -10% alennus ei korvaa edes parkkikulujamme mitä liivin eri kommelluksen vaiheisiin olemme joutuneet käyttämään. Ihmettelen mitä Sololle on käynyt, sillä silloin kun se aikanaan sijaitsi Ateneuminkujalla, oli palvelu aina loistavaa ja yhteydenpito toimi. Nyt liikkeessä on aina enemmän henkilökuntaa kuin asiakkaita.





12 kommenttia:

  1. Onpas törkeetä asiakaspalvelua!! Just luin siitä Hesburgerin tapauksesta ja heti perään tämä. Miten asiakaspalvelu voi olla näin surkealla tolalla monessa paikassa. Hyvä että toit asian esiin blogissa ja toivottavasti Solo ja Canali trend kuulee tästä myös kokonaisuudessaan.
    -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on. Tuli kyllä hyvin pöyristynyt olo kaiken sen jälkeen että puhti loppui siihen paikkaan.

      Poista
  2. Huh, oikein asiakaspalvelun aatelia! Ensin joutuu itse tekemään työn ja sitten vielä kyselemään perään. Saitte sentään lopulta haluamanne liivin, mutta ei siitä oikein tämän tarinan perusteella voi tätä ko liikettä kiitellä, ohhoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saimme haluamamme pukukokonaisuuden, mistä olen onnellinen. Mutta että ilman asiakkaan, eli minun omaa panostani ja perään kyselyä emme liiviä olisi ikinä saaneet.

      Poista
  3. Tosi ikävää asiakaspalvelua ja lisää kyllä turhaa stressiä häiden alla. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan turhaa todellakin. Tosin koko tuon viikon alkoi olla jo niin hällä väliä olo, joka oli ihan hyväkin sillä muuten sanallinen arkkuni olisi auennut Solossa :D

      Poista
  4. Huoh. En ymmärrä miksei asiakaspalveluun panosteta?! Meille huono kokemus tuli tosin Saumasta, kun yritimme hankkia miehelle pukua. Asiakaspalvelu oli niin nihkeää, että jäi kyllä koko liikkeestä paha maku suuhun. Me kuitenkin ensin kauniisti odotimme omaa vuoroamme, jonka jälkeen esitimme ihan semi asiantuntevia kysymyksiä. Mutta ei: vastaukset oli lyhyitä eikä myyjä edes yrittänyt myydä meille. Vinkkejä mukavan palvelun liikkeestä tulevan varalle otetaan siis täällä vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama fiilis oli Saumassa, olimme valmiit panostamaan todella paljon tilauspukuun, mutta mitään myyntiä ei oikein ollut. Sama juttu, että odotimme todella kauan, jonka jälkeen saimme vain kasan kangastilkkuja eteemme.

      Poista
    2. Pääsitte pidemmälle kuin me! Emme saaneet edes kangastilkkuja eteemme, vaan pelkästään selostusta, että on olemassa erilaisia kankaita... :'D

      Poista
  5. Todella sinnikäs olit kyllä! Hyvä sinä! Ihan uskomatonta asiakaspalvelua... Jotenkin luulisi, että näissä pukuasioissa, joissa hyvällä palvelulla on oikeasti eri tavalla väliä, muistettaisiin panostaa, muttä näemmä ei.

    VastaaPoista
  6. Huh! Asiakaspalvelun aatelia taas...On kyllä oikeasti törkeää miten asiakaspalvelun merkistystä ei ymmärretä suomessa! Luullaanko tosiaan että, pelkällä nimellä ja paikalla liike pysyy pystyssä!
    10% alennus ei ole kyllä mikään korvaus tuosta kaikesta!

    -Pauliina

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...