lauantai 7. syyskuuta 2013

Kirkolta juhlapaikalle

Tuomiokirkon ja Boathousen välinen kuljetus on on haastanut mieltämme jo jonkin aikaa. Liuskasaaren ja Merisataman väliseen lauttaan mahtuu kerrallaan maksimissaan 39 henkeä. Bussiin mahtuu noin 40-60 riippuen sen koosta. Tämä tarkoittaa sitä että vähintään kaksi, mielellään kolme bussia olisi tilattava Tuomiokirkolle, josta matka jatkuisi Merisatamaan. Kuljetukset tulisi tehdä niin että ensimmäinen bussi ajaa suoraan satamaan ja seuraava vähän kiertelee, jotta ensimmäinen lautallinen ehtii Liuskasaareen ja lautta takaisin eikä vieraiden tarvitse odotella Merisatamassa turhaan (kun näistä ilmoista ei tiedä). Lisäksi Boathousen lautta on hyvin tuulinen, joten huonolla ilmalla tuo pienikin matka voi olla naisten hiuksille julma.









Sinällään tässä ei vielä ole ongelmaa, mutta meidänkin pitää ehtiä lauttaan ennen kaikkia vieraita ja juhlapaikalle. Ehkä ottaa vähän valokuvia ja hengähtää hiukan.

Aina kannattaa avata suunsa. Ystävämme kertoi olleensa häissä, jossa hääpari oli vuokrannut laivan kuljettamaan vieraat Kauppatorilta Liuskasaareen. Mahtava idea! Miksen itse ajatellut??

Monen tunnin googlaamisen ja kymmenen sähköpostin jälkeen tärppäsi laiva, johon mahtuvat kaikki sisälle, joka mahtuu Liuskasaaren venelaituriin ja johon voi viedä omat kuohuvat matkalle. Mahtavuutta! Hintakin olisi suunnilleen sama kuin kolmen linja-auton ja 105 hengen lauttamatkat yhteen suuntaan.

M/S Panda on tilattu Helsingin Vesibussit Oy:ltä ja tämä on myös Boathousen suosittelema. Vieraat hyppäävät Kauppatorilta laivaan, saavat kuohuvaa ja naposteltavaa, sekä pääsevät ihastelemaan noin tunnin ajan Helsinkiä mereltä. Tilaan on mahdollista saada musiikkia, joten päivätanssitkaan ei ole poissuljettu ;)











Oi kiltti, kiltti Suomen sää. Ole samanlainen sää 6.9.2014 kuin tänään Helsingissä, olethan?




2 kommenttia:

  1. Meillä on ihan sama suunnitelma. :D Vieraat menevät Kauppatorilta Uunisaareen ja me lähdemme hääautolla ajamaan ja tulemme lautalla Kaivopuiston rannasta. Harkitsin myös ratikan vuokraamista kirkolta Uunisaaren lähettyville, mutta teemaan sopii enenmmän tuo laivamatka kuin ratikkamatka. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos säät on yhtä ihanat kuin viime viikonloppuna, niin tämä on vieraille myös ihana reitti juhlapaikkaan. Meillä on kyllä niin samanlainen mieli häiden suhteen ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...