maanantai 2. maaliskuuta 2015

Morsiamen meikki


Olen saanut olla monesti meikattavana erilaisia tilaisuuksia ja näytöksia varten, mutta häämeikki on ihan eri juttu. Minua rehellisesti jännitti tämä todella paljon, sillä minun tyylini ei ehkä mene yhteen meikkaajan tyylin kanssa. Minulta on pyydetty vinkkejä meikin, meikkaajan ja kampaajan valintaan hääpäivää varten. Tässä tulee:

  • Panosta ihonhoitoon reippaasti ennen häitä. Kosteuta, nuku, juo vettä ja käytä aurinkosuojaa. Taitava meikkaaja osaa tehdä ihmeitä, mutta hyvästä pohjasta on helpompi lähteä liikkeelle.
  • Selaile pinterestiä, lehtiä tai etsi netistä inspiraatiota meikkiin ja kampaukseen. Näytä niitä meikkaajallesi.
  • Meikin on oltava kantajansa näköinen, tärkeintä on että meikissä viihtyy. Villit värit ja kuviot ovat toki trendikkäitä, mutta jos ne eivät ole sinua, et tunne oloasi hyväksi koko päivänä, Tämä näkyy valokuvissa.
  • Käy koemeikissä, ole rehellinen. No, tää on ihan hyvä... Kotona sitten kiukkuat tulevalle sulholle miten näytät ihan ladyboylta uudessa lookissasi.
  • Varaa meikkiin hääpäivänä aikaa. Kaksi tuntia vähintään. Sinulla tulee kuitenkin kiire kirkkoon, kuvauksiin tai muuhun. Mikäli itse et ole varannut aikaa tarpeeksi, ei tämä ole meikkaajan vika. 
  • Kysele hyvien tekijöiden perään. Viidakkorumpu toimii kaupungissakin.
  • Jos mahdollista pyydä meikkaaja/kampaaja samaan paikkaan, missä valmistaudut. Trust me. Säästät hermojasi.





Teimme meikistäni vahvan. Halusin kunnolla voimakkuutta silmiini, tiesin että valokuvissa meikkini ei näyttäisi vahvalta lainkaan. Hiukan kissamaisella varjostuksella pyrin pitämään katseeni pirteänä koko illan, sillä väsymys ja pitkä päivä näkyvät aina ensimmäisenä silmissäni.

Häämeikkini oli paras koskaan saamani meikki. Tuntuu hyvältä sanoa näin, sillä meikki todellakin oli minun näköiseni. Koemeikissä olin hiukan hermostunut, mutta kun Tiina suti hetken naamaani, näytin itseltäni, mutta paremmalta! Kulmakarvani ovat minun erityinen murheenkryynini, mutta niin ne vain löysivät paikkansa kasvoiltani.




Kaikki kuvat Asta Karell Photography - ethän kopioi


Jos etsit hyvää ja kokenutta kampaaja ja meikkaajaa häihisi, voin lämpimästi suositella meikkaajaani Tiina Blombergia! Tiina työskentelee Mikkelin kauneushoitola Belossa, ja tekee mahdollisuuksien mukaan myös keikkaa pääkaupunkiseudulla. Näin se viidakkorumpu toimii!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...